Yleisöraadissa kehitetty näyttelyuudistus esille museoon

UUTINEN | julkaistu: 11.4.2019

Aboa Vetus & Ars Nova on toteuttanut kaksi uutta näyttelyelementtiä museon keskiaikaiseen rauniokortteliin. Uudistukset pohjautuvat keskusteluihin, joita käytiin vuoden vaihteessa kokoontuneen yleisöraadin kanssa. 

Raadin tehtävänä oli analysoida näyttelyosuutta, joka kertoo museoalueen läpi kulkevasta Luostarin jokikadusta. Keskusteluissa kiteytyi, että tärkeintä kyseisellä paikalla on hahmottaa katu itsessään ja sitä reunustaneet rakennukset. Lisäksi menneisyyden ihmistä kaivattiin vahvemmin läsnäolevaksi.

Luostarin jokikadun vartta hallitsee museoalueen suurin kivitalo. Uutena näyttelyelementtinä talon kellarista kadulle johtavia portaita nousee nyt keskiaikainen piika. Hahmon yhteydessä kuvaillaan näkymää, joka piian eteen olisi auennut satoja vuosia sitten, jolloin katu oli yksi kaupungin vilkkaista pääkaduista. 

Tietoa myös kivitalon vaiheista on lisätty. Museo on tehnyt suuressa kivitalossa arkeologisia kaivauksia vuosina 2012–2015. Kaivausten esinelöytöjen perusteella rakennuksen kellarissa toimi ensin krouvi tai sauna ja sen jälkeen keittiö 1450–1550-luvuilla. Nämä uusimmat tulkinnat perustuvat arkeologi Ilari Aallon tutkimukseen. 

Aboa Vetus & Ars Novan järjestämät yleisöraadit ovat osa Suomen Kulttuurirahaston tukemaa Museovisio-hanketta. Sen avulla museo uudistaa arkeologista näkökulmaansa.

Amanuenssi Ulla Clerc on keskiviikkona 24.4. klo 16–18 Aboa Vetuksessa keskustelemassa uudistuksesta ja sen mukanaan tuomasta tiedosta. Tervetuloa!

Piikahahmo suuren kivitalon portaissa on kuvataiteilija Elina Helkalan käsialaa. Kuva: Jari Nieminen.
Piikahahmo suuren kivitalon portaissa on kuvataiteilija Elina Helkalan käsialaa. Kuva: Jari Nieminen.

RSS syöte