Ohjelmaa pikkujouluihin? Kipaten kiltaan, kontaten kotio!

UUTINEN | julkaistu: 1.11.2018

Aloittaisitteko tänä vuonna pikkujoulujen vieton museosta? Pikkujouluissa, kuten monissa muissakin juhlissa, on tapana nostaa maljoja kuluneelle vuodelle. Vaan mitä kohotti maljassaan keskiaikainen kauppias?

Viinit olivat Suomessa tuontitavaraa, ja valtaosa tänne tuotavasta viinistä oli saksalaista Reinin alueen valkoviiniä. Reinin viinit olivat kohtuuhintaisia, joten niitä tarjoiltiin useimmissa krouveissa ja viinituvissa. Viinejä tuotiin myös Ranskasta ja Puolasta, ja joskus saatavilla oli myös espanjalaista makeaa ja väkevää basterttia. Viinien maustaminen oli suosittu tapa myös pohjoisessa Euroopassa. Viiniin saatettiin lisätä sekä makeutta että mausteita – nykyinen glögimme onkin tämän tavan kaukainen jälkeläinen!

Pikkujoulukierros museossa

Aboa Vetus & Ars Novan Kipaten kiltaan, kontaten kotio -kierroksella syvennytään juomakulttuurin historiaan. Keskiaikaisten raunioiden lomassa kulkevan opastuksen aikana kerrotaan mitä maksoi keskiajalla olut, kuinka vahvaa oli sima ja missä pidettiin silloin kaupungin parhaat bileet. Menneisyyden turkulaiselle saa myös hyväntahtoisesti nauraa – on silloinkin osattu töpeksiä ja oikeuden pöytäkirjoihin on tallentunut erilaisia nujakoita seurauksina liiallisesta oluen nauttimisesta.

Kipaten kiltaan, kontaten kotio -opastuksen hinta koostuu museon pääsymaksuista ja opastusmaksusta:

Pääsymaksu

  • aikuiset 10 € / henkilö
  • eläkeläiset, opiskelijat ja työttömät 7 € / henkilö
  • yli 20 hengen ryhmät 6 € / henkilö

Opastusmaksu

  • suomeksi tai ruotsiksi 85 € / tunti / opas (pyhäpäivisin 110 €)
  • muilla kielillä 95 € / tunti / opas (pyhäpäivisin 120 €)

Kierroksen voit varata ryhmällenne asiakaspalveluamanuenssi Juha Sillanpäältä numerosta 0207 181 635 tai juha.sillanpaa@aboavetusarsnova.fi

Alkumaljat tai illallinen kierroksen jälkeen? Museon yhteydessä toimii ihana M Kitchen & Café! Ota yhteyttä: mkitchencafe@mbakery.fi tai numerosta 040 1979005.

Kippis!

Aboa Vetus & Ars Nova on vuonna 1995 avattu yksityinen historian ja nykytaiteen museo Turussa. Se on Suomen ainoa arkeologinen museo ja ainutlaatuinen katettu kaivausalue kaupungin keskustassa. Aboa Vetus – vanha Turku sisältää kuuden kivitalon kellarikerrokset ja osan keskiaikaista Luostarin jokikatua. Kuva: Jari Nieminen.
Aboa Vetus & Ars Nova on vuonna 1995 avattu yksityinen historian ja nykytaiteen museo Turussa. Se on Suomen ainoa arkeologinen museo ja ainutlaatuinen katettu kaivausalue kaupungin keskustassa. Aboa Vetus – vanha Turku sisältää kuuden kivitalon kellarikerrokset ja osan keskiaikaista Luostarin jokikatua. Kuva: Jari Nieminen.
Pienoismalli auttaa hahmottamaan miltä alueella on 600 vuotta sitten näyttänyt.
Pienoismalli auttaa hahmottamaan miltä alueella on 600 vuotta sitten näyttänyt.

RSS syöte