Kaupungin laajin museokauppa uudistui!

UUTINEN | julkaistu: 28.2.2019

Aboa Vetus & Ars Novan museokaupan valikoima ja sisustus on uudistettu. Tarjolla on entistä laajemmin museon brändiin sopivia tuotteita. Museokaupasta löytyvät tuliaiset, lahjatavarat, lelut ja karkit. Paperikauppatuotteet, kuten kortit ja muistikirjat sekä tietokirjat säilyvät tärkeinä tuoteryhminä ja niiden valikoimaa laajennetaan edelleen.

Museokaupan kalusteet on vaihdettu ja postikorttien sekä kirjojen esillepano suunniteltu uudelleen. Kulkureitit on toteutettu siten, että liikkuminen olisi mahdollisimman esteetöntä. Vaatenaulakon yhteyteen on asennettu penkki helpottaa museossa vierailua. 

”Museokauppaa on kehitetty pitkäjänteisesti ja sen tavoitteena on saada asiakas ilahtumaan ja yllättymään. Sinne poiketaan kadulta yhä useammin myös muulloin kuin museokäynnin yhteydessä”, kertoo museonjohtaja Johanna Lehto-Vahtera.

Aboa Vetus & Ars Novan museokauppa sijaitsee Rettigin palatsin puolipyöreässä rundelissa, jonka suuret ikkunat avautuvat joelle. Tila on avara ja viihtyisä.

Museokauppa on avoinna joka päivä klo 11–19.

Hauskat arjen käyttötavarat saavat hyvälle mielelle.
Hauskat arjen käyttötavarat saavat hyvälle mielelle.
Lelut tuliaisiksi tai muistoksi!
Lelut tuliaisiksi tai muistoksi!
Muistivihot ja tietokirjat kuuluvat museokaupan valikoimaan.
Muistivihot ja tietokirjat kuuluvat museokaupan valikoimaan.
Koruja ja lahjaideoita!
Koruja ja lahjaideoita!
Museokaupan tila on avara ja valoisa.
Museokaupan tila on avara ja valoisa.
Retroillaan!
Retroillaan!
Värikynät ja vihot.
Värikynät ja vihot.
Museokauppa on avoinna joka päivä klo 11–19.
Museokauppa on avoinna joka päivä klo 11–19.

RSS syöte