Ilta oluen parissa la 26.10. klo 18-21

UUTINEN | julkaistu: 8.10.2019

Aboa Vetus & Ars Nova, ravintola M Kitchen & Café sekä Kakolan panimo järjestävät yhteistyössä Olut-tastingin ja illan teeman mukaisen museokierroksen lauantaina 26.10. klo 18–21. Ilta käynnistyy klo 18 Aboa Vetus & Ars Novan museokierroksella: ”Kipaten kiltaan ja kontaten kotio – juomakulttuurin historiaa”. Kierroksen jälkeen maistellaan tietenkin oluita ja Kakolan väki kertoo samalla panimonsa toiminnasta.

Juotiinko keskiajallakin olutta?

Juotiin - ja paljon! Olutta juotiin ruokajuomana arkena ja juhlissa, kaikissa yhteiskuntaluokissa. Olut oli kuin nestemäistä leipää ja tärkeä energian lähde, ja sitä saattoikin kulua kolme litraa päivässä. Olut valmistettiin ohramaltaista ja maustettiin humalalla, suomyrtillä, suopursulla, siankärsämöllä tai katajalla.

Olutta joivat kaikenikäiset, mutta humalassa ei sentään jatkuvasti oltu. Keskiajalla oluet jaettiin neljään laatuluokkaan, jotka olivat herrainolut, voudinolut, soininolut ja ruokaolut. Herrainolut vastasi vahvuudeltaan nykyistä keskiolutta. Voudinolut oli hiukan miedompaa, soininoluessa alkoholia oli saman verran kuin kotikaljassa ja ruoka- eli arkioluessa vielä vähemmän.

Liika humaltuminen ei ollut keskiajallakaan vieras käsite. Keskiajan lopun lääketieteellisissä teoksissa todetaan, että hyvästä juopottelusta seuraa iloa, viisautta ja ystävyyttä, haitallisesta juopottelusta taas riitelyä, tappelua ja typerää käytöstä.

Illan menu ja ilmoittautuminen

Museokierroksen jälkeen maisteltavana on Kakolan panimon
- Hurlum Helles lager 4,5%
- Metka Gose 4,6%
- Riviera IPA 6,5%
- Lauha Imperial stout 9%

Oluiden kanssa yhdistettävät makupalat
- Sokerisuolattua lohta, tillicremeä ja merileväkaviaaria
- Ranskalaista vuohenjuustoa, pähkinää ja taatelihilloa
- BBQ-possua
- Banaani-suklaakakkua ja mascarponevaahtoa

Lisäksi tarjolla on MBakeryn juurileipää, hummusta, romescotahnaa ja oliivitapenadea.

Kierroksen ja tastingin hinta 40€ ja mukaan mahtuu 40 henkilöä. Sitovat ilmoittautumiset mkitchencafe@mbakery.fi .

Kippis!

RSS syöte