Ihminen, sää ja ympäristö

UUTINEN | julkaistu: 2.1.2019

Ihminen ja ympäristö ovat aina olleet tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään. Varsinkin eri vuodenajoilla on ollut vaikutusta ihmisen toimintaan, sillä aivan viimeiselle vuosisadalle saakka hallitseva elinkeino oli maatalous. Ihmisen selviytyminen on ollut riippuvainen säästä, sää on vaikuttanut asumiseen sekä määrittänyt satovuoden onnistumisen. Ihminen on vuorostaan vaikuttanut ympäristöön maatalouden, metsästämisen, raivaamisen ja muun luonnon hyödyntämisen kautta.

Arkeologia eläinten ja ympäristön jäljillä

Arkeologian kautta voi tarkastella ihmisen ja luonnon suhdetta eri näkökulmista. Aboa Vetus & Ars Novan alueella tehdyissä kaivauksissa on vuosien varrella löytynyt yli tuhat kiloa eläinten luita. Museossa pysyvästi esillä oleva arkeologinen Luutarha-näyttely kertoo eläinten kiinnostavasta historiasta kaupungissa.

Parhaillaan museossa tutkitaan, miten arkeologiaa ja tietoa menneisyydestä voi hyödyntää ympäristökasvatuksen osana. Sää ja mää - sään merkityksiä ennen ja nyt -hankkeessa järjestetään ilmastoaiheisia työpajoja yläkouluikäisille yhteistyössä ympäristökasvatusverkosto Valonian kanssa.

Kevään arkeologian yleisöluentojen sarja tarkastelee ihmisen, eläinten ja ympäristön suhdetta arkeologian, osteologian ja luonnontieteiden näkökulmista. Luennot järjestetään yhteistyössä Turun yliopiston arkeologian oppiaineen kanssa. Kevään luennoitsijat ja aiheet ovat:

9.1. Auli Bläuer: Särki, turpa ja orava – Keskiajan ruokavaliosta luututkimuksen näkökulmasta
6.2. Timo Vuorisalo: Vanha likainen Turku – Katsaus Turun ympäristöhistoriaan
6.3. Sonja Hukantaival: Eläimet rituaaleissa
10.4. Hilja Solala: Vetohäristä vuohiin – Esimerkkejä kotieläimistä historiallisissa lähteissä
8.5. Juha Kantanen: Jääkausien ja domestikaation vaikutukset eläinten perimään

Tunnin mittainen yleisöluento on maksuton ja tarkoitettu kaikille aiheesta kiinnostuneille. Luennot pidetään keskiviikkoisin klo 17.15 museon aulassa sijaitsevassa Factory-tilassa.

Tervetuloa museoon, hyvällä tai huonolla säällä!

RSS syöte