Erikoiskierros Taiteiden yönä 15.8.2019

UUTINEN | julkaistu: 13.6.2019

Aboa Vetus & Ars Novassa on esillä kahden suomalaisen nykytaiteilijan yksityisnäyttelyt. Museon ensimmäisessä kerroksessa Päivikki Kallion Havaintojen näyttämöt ja toisessa kerroksessa turkulaistaiteilija Saara Ekströmin AMNION

Taiteilijat Saara Ekström ja Päivikki Kallio esittelevät näyttelynsä yleisölle yhdessä keskustellen erikoiskierroksella Turun Taiteiden yönä 15.8. klo 19. Tervetuloa!

Päivikki Kallio (s. 1952) on taidegrafiikan toisinajattelija ja uudistaja. Retrospektiivinen näyttely kokoaa yhteen taiteilijan harvoin nähtyjä teoksia 80-luvulta tähän päivään. Sekä taidegraafikoksi että graafiseksi suunnittelijaksi kouluttautuneen Kallion taiteellinen ura on kestänyt 40 vuotta – joiden aikana hän on työskennellyt pääasiassa perinteisen paperille vedostetun taidegrafiikan ulkopuolella.

Turussa asuva Saara Ekström (s. 1965) tunnetaan viimeistellystä valokuva- ja videotaiteestaan. Viime vuosina hänen tuotantonsa on painottunut kokeelliseen elokuvaan. AMNION-näyttelyn kiinnekohtia ovat mustavalkoiselle kaitafilmille (8 mm) kuvatut teokset, joiden lisäksi esillä on uusia valokuvia sekä installaatioita. Monet teoksista saavat näyttelyssä ensiesittelynsä.

Saara Ekström: AMNION, 2019, 8 mm kaitafilmi / 2K digitointi, 09:24 min
Saara Ekström: AMNION, 2019, 8 mm kaitafilmi / 2K digitointi, 09:24 min
Päivikki Kallio: Olla perhe, 2007. Installaatio. Hiekkapuhalletut peilit, kohdevalo. Peilin koko ø 44 cm. Kuva: Jari Nieminen.
Päivikki Kallio: Olla perhe, 2007. Installaatio. Hiekkapuhalletut peilit, kohdevalo. Peilin koko ø 44 cm. Kuva: Jari Nieminen.

RSS syöte