Aboa Vetus & Ars Nova -museon Vuoden museokasvo on graafikko Jari Nieminen

UUTINEN | julkaistu: 9.12.2013
Aboa Vetus & Ars Nova -museon Vuoden museokasvo on graafikko Jari Nieminen

Aboa Vetus & Ars Nova -museossa jaetaan vuosittain tunnustuspalkinto museon työntekijälle, harjoittelijalle tai siviilipalvelusmiehelle esimerkillisestä innostuneisuudesta, vastuullisuudesta ja kyvystä saada aikaan tuloksia yhdessä muiden kanssa. Vuoden museokasvo -tunnustus jaettiin kahdeksannen kerran 9.12.2013.

Vuoden museokasvo -palkinnon saaja palkitaan tällä kertaa erityisesti ansioistaan työyhteisön rakentajana. Nämä ansiot syntyvät kahdesta suunnasta. Yhtäältä ammattitaitoisista ja oikea-aikaisista työsuorituksista, joiden korkealla laadulla on korvaamaton merkitys museon tuottamille palveluille. Ne tuottavat jatkuvasti onnistumisen hetkiä, ja nostavat siten myös rimaa yhä parempiin aikaansaannoksiin.

Toisaalta on kyse siitä, miten työyhteisössä eletään. Vuoden museokasvo Jari Nieminen on osaava ja luotettava graafikko, mutta myös tärkeä työtoveri. "Saamme kaikki nauttia hänen tavastaan ottaa muut huomioon", perustelee museonjohtaja Johanna Lehto-Vahtera. Jari Niemisen työtavat ja sosiaaliset taidot kasvattavat hyvinvointia museon sisällä. Hänellä on kyky ymmärtää, millä tavalla erilaisissa tilanteissa ollaan läsnä.

RSS syöte