Turku Biennaali 2011 – Mielen kuvioita

Ars Nova
1.6.−9.10.2011

 www.turkubiennaali.fi/2011

Biennaali on entistä kansainvälisempi
Näyttelyn teemana on Mielen kuvioita

Joka toinen vuosi järjestettävässä Turku Biennaalissa on totuttu näkemään ajatuksia herättäviä teoksia ajankohtaisilta taiteilijoilta. Vuoden 2009 näyttelyyn osallistui 13 suomalaista taiteilijaa. Vuoden 2011 näyttelyyn on kutsuttu 19 taiteilijaa, jotka työskentelevät eri puolilla Eurooppaa Pietarista Milanoon. Näyttely jatkaa Turku Biennaalin historiaa merkittävänä suomalaisen ja eurooppalaisen nykytaiteen esittäjänä. Turku Biennaaliin liittyy mittava oheisohjelma, joka sisältää taiteilijatapaamisia, näyttelyvierailuja ja yleisöluentoja, joissa pohditaan näyttelyn teemaa monista eri lähtökohdista.

Vuoden 2011 Turku Biennaalin teemaksi on valittu Mielen kuvioita. Teema tavoittelee ajatusta ja ajatuksen polveilevaa kulkua ihmisen mielessä. Se kutsuu taiteilijoita käsittelemään mietteitä ja aatteita; ikuisia ajatuksia aatehistoriassa tai välähdyksiä tästä päivästä. Mielen kuviot voivat olla otoksia ajatusten valtavirrasta tai pienistä sisäisistä mietteistä. Mielen kuvioita antaa avaimet kriittiseen ajatteluun ja tarkkasilmäisiin havaintoihin ympäröivästä maailmasta ja sen trendeistä. Toisaalta teema voi olla intiimi ikkuna ihmisyyteen sukupolvien ketjussa.

Tämänkertaisessa biennaalissa Aboa Vetus & Ars Nova -museo halusi näyttelyn järjestäjänä tarkastella myös kuraattorin työtä. Eri maissa työskenteleville taiteentuntijoille tarjottiin mahdollisuus valita näyttelyyn osallistuvat taiteilijat. Kuusi kuraattoria kutsuttiin mukaan Suomesta, Ruotsista, Venäjältä, Espanjasta ja Italiasta ja näyttelystä on muotoutunut rajoja rikkova kollaboraatio, joka täyttää museon näyttelykerrokset syvällisillä ja haastavilla teoksilla. Aiempiin biennaaleihin taiteilijat on valittu avoimella portfolio-haulla.

Taiteilijavalinnat tehneet kuraattorit ovat:
Suomesta IC-98 (Visa Suonpää ja Patrik Söderlund), Turussa toimiva taiteilijatyöryhmä, joka osallistui vuoden 2009 Turku Biennaaliin ja valittiin biennaalin voittajaksi.
Ruotsista Magdalena Malm, Tukholmassa toimivan Mobile Art Productionin johtaja
Venäjältä Elena Kolovskaya, Pietarissa toimivan Pro Arte -säätiön johtaja
Espanjasta Martí Manen, Tukholmassa työskentelevä vapaa kuraattori
Italiasta Milovan Farronato, Milanossa toimivan Via Farini -gallerian taiteellinen johtaja

Kuraattorien työn tuloksena Turku Biennaaliin on kutsuttu yhdeksäntoista taiteilijaa, jotka täyttävät Ars Novan kaksi kerrosta syvällisillä ja haastavilla teoksilla. Taiteilijat ovat tehneet näyttelyyn uusia teoksia ja teossarjoja. Turku Biennaalin 2011 taiteilijat ovat:

IC-98:n valinnat
Daniel Andersson (s. 1976, asuu ja työskentelee Tukholmassa)
Thom Vink (s. 1965, asuu ja työskentelee Turussa ja Alankomaissa)
Essi Kausalainen (s. 1979, asuu ja työskentelee Helsingissä)
Cia Rinne (s. 1973, asuu ja työskentelee Berliinissä)

Magdalena Malmin valinnat
Magnus Bärtås ja Hyun-Jin Kwak (s. 1962 ja 1974, asuvat ja työskentelevät Tukholmassa)
Magdalena Dziurlikowska (s. 1975, asuu ja työskentelee Tukholmassa)
Kajsa Dahlberg (s. 1973, asuu ja työskentelee Malmössa)

Marti Manenin valinnat
Ana García-Pineda (s. 1983, asuu ja työskentelee Barcelonassa)
Rubén Grilo (s. 1981) asuu ja työskentelee Barcelonassa ja Amsterdamissa
Job Ramos (s. 1974) asuu ja työskentelee Barcelonassa
Ignacio Uriarte (s. 1972, asuu ja työskentelee Berliinissä)

Elena Kolovskayan valinnat
Tatyana Ahmetgalieva (s. 1983, asuu ja työskentelee Pietarissa)
Elena Gubanova ja Ivan Govorkov (s. 1960 ja 1949, asuvat ja työskentelevät Pietarissa)
Alexander Gurko (s. 1976, asuu ja työskentelee Kasselissa)

Milovan Farronaton valinnat
Giulio Frigo (s. 1984, asuu ja työskentelee Milanossa)
Sissi (s. 1977, asuu ja työskentelee Bolognassa)
Mauro Vignando (s. 1969, asuu ja työskentelee Milanossa)