Osmo Rauhala: Muista unohtaa kaikki

Ars Nova
15.10.2021−29.5.2022

Kuvataiteilija Osmo Rauhalan (s. 1957) laaja yksityisnäyttely levittäytyy Aboa Vetus Ars Novan molempiin taidenäyttelykerroksiin ja tarjoaa katsauksen taiteilijan 2010-luvun tuotantoon. Muista unohtaa kaikki on kansainvälisesti menestyneen taiteilijan ensimmäinen museonäyttely Turussa. 

Näyttely kokoaa yhteen teoksia Osmo Rauhalan taiteilijanuran keskivaiheilta. Esillä on suurikokoisia maalauksia ja videoteoksia. Näyttelyyn on lainattu teoksia 17 yksityiskokoelmasta ja viidestä julkisesta taidekokoelmasta. Rauhalan tuotantoa 2010-luvulta on aiemmin esitellyt muun muassa nykytaiteen museo Kiasma ja Didrichsenin taidemuseo.

Osmo Rauhalalle kuvien tekemisen tavoite on kunnianhimoinen, niiden kautta hän pyrkii ymmärtämään monimutkaista maailmaa. Rauhalan maalauksissa on erilaisia merkkijärjestelmien tasoja ja viittauksia eri tieteen aloihin: matematiikkaan, biologiaan ja filosofiaan. Visuaalisen kokemuksen lisäksi maalaukset tarjoavat analyyttisia näkökulmia luonnon ja olemassaolon ymmärtämiseen.

Ensimmäisen näyttelykerroksen teosten aiheina ovat muun muassa DNA ja evoluutio. DNA:ssa siirtyvä perimä on kaiken elämän edellytys ja yhteinen rakennusaine. Ihmisen evoluutio on johtanut erilaisten merkkijärjestelmien syntyyn kuten kieli, luonnontieteet ja taide. Rauhala on huolissaan, onko meidän mahdollista ymmärtää todellisuutta näiden järjestelmien kautta. 

Suomessa Rauhala tunnetaan erityisesti ihmiselle samaistuttavista peura-aiheisistaan. 2010-luvun tuotannossa Rauhalan kuva-aiheet sukeltavat merenalaiseen maailmaan ja syvemmälle tuntemattomaan. Toisen näyttelykerroksen maalauksissa esiintyvät rauskut ja jättiläiskalmarit nostavat esiin kysymyksen eri lajien tietoisuuden tasoista. Tietoisuuden tutkimus saa pohtimaan ihmisen paikkaa maailmassa. 

Osmo Rauhalan elämässä taide ja luonto ovat erottamattomasti kietoutuneet toisiinsa. Rauhalan juuret ovat syvällä maassa: hän on nuoresta asti viljellyt kotitilaansa Nokian Siurossa. Luomuviljelyyn hän tutustui 1980-luvun lopulla Yhdysvalloissa ja on sinnikkäästi edistänyt menetelmää siitä asti. Rauhala on aktiivisesti mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa ympäristöasioista

Rauhalan polku kuvataiteilijana on poikkeuksellinen: laajan taiteellisen tuotannon lisäksi hänellä on kolme akateemista tutkintoa, ja hän on syvällisesti perehtynyt ympäristötieteisiin ja filosofiaan. Rauhala kansainvälistyi suomalaisena nykytaiteilijana jo varhain. Hän piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä New Yorkissa vuonna 1989 ja hän on työskennellyt 1980-luvulta alkaen osan vuodesta New Yorkissa. Rauhalalla on ollut 60 yksityisnäyttelyä ja hän on osallistunut yli sataan ryhmänäyttelyyn eri puolilla maailmaa. 

Rauhalan merkittäviä saavutuksia Suomessa ovat: Vuoden nuori taiteilija -palkinto (1992), Suomi-palkinto (2009), Kirkon kulttuuripalkinto (2009) ja Pro Finlandia -kunniamerkki (2017). Suomessa hänen tunnetuimpia taiteellisia töitään on Tyrvään Pyhän Olavin kirkon paneelimaalaukset (2009).

www.osmorauhala.net

Osmo Rauhala: Lukutaito, 2012, öljy kankaalle, 178 x 300 cm. Yksityiskokoelma. Kuva: Ville-Veikko Heinonen / Alasin Media Oy
Osmo Rauhala: Muista unohtaa kaikki, 2012, öljy kankaalle, 170 x 435 cm (8 osaa). Yksityiskokoelma. Kuva: Ville-Veikko Heinonen / Alasin Media Oy
Osmo Rauhala: Meren Narkissos II, 2017, öljy ja vaha kankaalle, 245 x 150 cm. Sara Hildénin Säätiön kokoelma. Kuva: Rauno Träskelin
Osmo Rauhala: Meren Narkissos III, 2017, öljy ja vaha kankaalle, 245 x 150 cm. Sara Hildénin Säätiön kokoelma. Kuva: Rauno Träskelin
Osmo Rauhala: Sananvartijat, 2012, öljy kankaalle, 170 x 420 cm (9 osaa). Kansallisgalleria, Nykytaiteen museo Kiasma. Kuva: Ville-Veikko Heinonen / Alasin Media Oy
Kuvataiteilija Osmo Rauhala näyttelyssään Aboa Vetus Ars Nova -museossa. Taustalla teos Muista unohtaa kaikki. Valokuva: Jari Nieminen.
Näkymä Osmo Rauhalan näyttelystä Muista unohtaa kaikki Aboa Vetus Ars Novassa. Oikealla teos Lukutaito, 2012. Valokuva Jari Nieminen.
Näkymä Osmo Rauhalan näyttelystä Muista unohtaa kaikki Aboa Vetus Ars Novassa. Kuvassa installaatio Elämän kirja, 2005. Valokuva Jari Nieminen.
Näkymä Osmo Rauhalan näyttelystä Muista unohtaa kaikki Aboa Vetus Ars Novassa. Oikealla teos Elämä ja kymmenen, 2012. Valokuva Jari Nieminen.
Näkymä Osmo Rauhalan näyttelystä Muista unohtaa kaikki Aboa Vetus Ars Novassa. Kuvassa teos Sananvartijat, 2012. Valokuva Jari Nieminen.
Näkymä Osmo Rauhalan näyttelystä Muista unohtaa kaikki Aboa Vetus Ars Novassa. Valokuva Jari Nieminen.