Hans Rosenström: Pintojen välissä

Takkahuone
8.6.−23.9.2012
Du utan jag, Studio, Moderna museet Tukholma, 2011
Du utan jag, Studio, Moderna museet Tukholma, 2011

Aboa Vetus & Ars Novan Takkahuoneessa on esillä Hans Rosenströmin (s. 1978) tekstiin pohjautuva ääni-installaatio Pintojen välissä. Teoksessa tarina, tila ja valo muodostavat saumattoman kokonaisuuden, jonka myötä taiteilija johdattelee kävijän yllättävään tilanteeseen. Pintojen välissä keskittyy ihmisen läsnäoloon ja tilan jakamiseen. Miten kaksi henkilöä kokevat saman hetken? Kuinka ympärillämme oleva tila vaikuttaa meihin?

Rosenström muokkaa Aboa Vetus & Ars Novan Takkahuone-gallerian tilaksi, jossa kokemuksen voi jakaa yhtäaikaisesti kaksi kävijää. Taiteilija ”avaa oven” molemmille ja saa heidät tuntemaan vahvasti paitsi oman läsnäolonsa myös läsnäolon vaikutuksen toiseen tilassa olevaan henkilöön. Yksi taiteilijan keskeisistä lähtökohdista on kärjistää jokapäiväisiä kokemuksiamme ja sitä kuinka elämme jatkuvasti yhteydessä muihin ihmisiin: Rakennamme omaa identiteettiämme, joka muovautuu suhteessa ympäristöön ja kokemuksiimme. Samalla me itse koko ajan vaikutamme ympäristöömme. Teos kysyy, millainen on harmaa alue kahden eri pinnan välissä – alue, joka muotoutuu aina uudelleen kahden kohtaavan henkilön myötä.

Rosenström käyttää tekniikkana teoksissaan keinopää-äänitystä, jonka avulla äänestä pystyy rakentamaan kolmiulotteisen vaikutelman – tuntuu kuin askeleet, hengitys ja kuiskaukset menisivat suoraan ihon alle. Samantyyppistä äänimaailmaa taiteilija on hyödyntänyt teoksissaan vuodesta 2006 lähtien ja hänen jo tunnetuksi tullut Mikado-teoksensa (2009) on kiertänyt maailmalla eri versioina. Ääni on Takkahuoneen installaatiossa kuitenkin vain yhdessä osassa kaikkien eri elementtien ruokkiessa toisiaan. Myös valaistus sekä Takkahuone tilana luovat teokseen tunnelmaa korostaen tarinan käänteitä.

Rosenströmin yksityisnäyttelyitä on viime vuosina nähty Helsingissä Galleri Sinnessä, The Pigeon Wing -galleriassa Lontoossa, Tukholman Moderna Museetin Studiossa ja Grazin Steirischer Herbst -festivaalilla Itävallassa. Taiteilija on viime vuosina osallistunut myös lukuisiin ryhmänäyttelyihin. Suomessa Rosenströmin teoksia löytyy mm. Amos Andersonin taidemuseon ja Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmista. Rosenström palkittiin Suomen Taideyhdistyksen Dukaatti-palkinnolla vuonna 2011.

Pintojen välissä
2012
ääni-installaatio
kesto: n. 4 min.
kuulokkeet, sensori, Arduino, mp3-soitin, valot, DMX valo-ohjain, himmenin

http://hansrosenstrom.net/

Du utan jag, Studio, Moderna museet Tukholma, 2011