Antti Oikarinen: Melkein ei mitään

Takkahuone
27.11.2020−23.5.2021

Antti Oikarisen uusi teossarja Melkein ei mitään on esillä ensimmäistä kertaa Aboa Vetus Ars Nova -museon Takkahuone-galleriassa. Paperiarkeilla näkyy jälkiä kumilla poispyyhityistä piirustuksista. Niistä on pyyhitty pois niin paljon, että alkuperäisestä piirustuksesta hahmottaa korkeintaan joitakin muotoja. Miksi näyttelyyn on tuotu piirustuksia, jotka on pyyhitty pois, tuomittu epäonnistuneiksi? Mitä niissä on alun perin ollut? 

Lähes tyhjät arkit ja ajatus hylätyistä piirustuksista museon seinillä herättävät kysymyksiä, mutta niiden tekotapa tuo kokonaisuuteen vielä yhden odottamattoman puolen. Ihmetyksen aihe muuttuu, kun paljastuu, ettei taiteilija ole lainkaan käyttänyt pyyhekumia. Teokset ovat puhtaasti lyijykynäpiirustuksia. Ne ovat taidokkaita ja viimeisteltyjä piirustuksia, jotka esittävät poispyyhittyjä piirustuksia. Alkuperäistä piirustusta ei ole koskaan ollutkaan, emmekä saa tietää mitä ne olisivat esittäneet. 

Antti Oikarinen tunnetaan yllätyksellisistä teoksista, joissa hän leikittelee materiaaleilla ja katsojan ennakko-oletuksilla. Esimerkiksi sillä, miltä tiettyjen materiaalien mielestämme kuuluisi näyttää.  Hänen teoksensa paljastavat usein, miten helppoa on nähdä jotain mikä ei ole täysin totta. Oikarisen taiteessa taiturillinen työskentely yhdistyy käsitteelliseen tasoon, jolla hän tarkastelee havainnon luotettavuutta.  

Antti Oikarinen (s. 1974) asuu ja työskentelee Riihimäellä. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta pääaineenaan matematiikka (1998) sekä kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta (2006). Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin Suomessa ja Euroopassa. Hänen teoksiaan on useissa suomalaisissa museokokoelmissa. 

Näyttelyä tukee opetus- ja kulttuuriministeriö.

Antti Oikarinen: Piirros, 2020, lyijykynä paperille.
Antti Oikarinen näyttelyssään Melkein ei mitään. Valokuva: Jari Nieminen.