Saavutettavuus
Saavutettava museo
Saavutettavuuden edistäminen kuuluu oleellisena ja itsestäänselvänä osana Aboa Vetus & Ars Nova -museon toimintaan. Lähtökohtana on, että kaikilla on yhdenvertainen oikeus liikkua museossa ja kokea sen välittämä viesti esteettömästi. Saavutettavat tilat ja näyttelyt hyödyttävät kaikkia museokävijöitä, eivät vain tiettyjä kävijäryhmiä.
Aboa Vetus & Ars Nova -museo on panostanut viimeisen kahden vuoden aikana aktiivisesti museotilojen ja näyttelysisältöjen saavutettavuuden edistämiseen. Museo sai tästä työstään vammaisjärjestö Kynnys ry:n myöntämän Kynnys-palkinnon vuonna 2006.
Aboa Vetus – moniaistinen museokokemus
Aboa Vetuksessa voit tutustua keskiaikaiseen Turkuun noin kuusi sataa vuotta vanhojen kivitalojen ympäröimänä. Maanalainen kaupunki avautuu kävijälle moniaistisesti ja sen valot, varjot, tuoksut ja äänet luovat ainutlaatuisen museokokemuksen. Lisäksi näyttelyssä on alueen arkeologisissa kaivauksissa löydettyihin esineisiin liittyen kosketeltavaa materiaalia, johon kävijä voi tutustua.
Ars Nova – taidetta ja vaihtuvia tunnelmia
Ars Novan perusnäyttely luo monipuolisen katsauksen nykytaiteeseen. Esillä on kuvataidetta, veistoksia ja installaatioita. Vaihtuvat näyttelyt esittelevät nykytaidetta sen kaikessa kirjossa yhdistämällä erilaisia esittämiskeinoja: kuvataide, veistokset, installaatiot, ääni ja liikkuva kuva luovat jokaiseen näyttelyyn ainutlaatuisen tunnelman. Ars Novassa on helppo liikkua myös pyörätuolilla.
Kysyttävää saavutettavuudesta? Ota meihin yhteyttä! (info(at)aboavetusarsnova.fi tai 02-250 0552).
Saavutettavuus erityisryhmille
Vammaisten kanssa saapuvat henkilökohtaiset avustajat pääsevät museoon ilmaiseksi.
Liikuntaesteiset
Inva-autot
Inva-autot voivat jättää matkustajansa suoraan museon pääsisäänkäynnin eteen, josta pääsee invaramppia pitkin sisään museoon.
Hissit
Ars Novan toiseen kerrokseen pääsee hissillä. Aboa Vetukseen ei ole hissiä, mutta liikuntaesteisiä varten on oma sisäänkäynti museon pääsisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä.
Inva-wc
Inva-wc sijaitsee Ars Novan ensimmäisessä kerroksessa.
Istuimet näyttelytiloissa
Sekä Aboa Vetukseen että Ars Novaan on sijoitettu istuimia yleisön käyttöön.
Pyörätuolilla liikkuminen
Ars Novan voi pyörätuolilla kiertää kokonaan, mutta Aboa Vetuksesta pystyy katsomaan vain noin neljänneksen johtuen museon sijoittumisesta keskiaikaisten rakennusten keskelle. Pyörätuolissa museoon tulevia pyydetään kääntymään henkilökunnan puoleen saapuessaan ja, jos mahdollista, jo etukäteen (info(at)aboavetusarsnova.fi tai 02-250 0552).
Näkövammaiset ja heikkonäköiset
Aboa Vetuksen valaistusta on vähennetty esineiden säilyvyyden takaamiseksi. Keskiaikaiset rauniot asettavat myös tiettyjä rajoituksia esteettömyyden edistämiselle. Tästä johtuen joissakin paikoissa on portaita ja kynnyksiä, eikä kaikkia tiloja ole voitu varustaa käsijohtimin. Näkövammaisten tai heikkonäköisten ei tämän vuoksi suositella tutustuvan Aboa Vetuksen näyttelyihin ilman hyvänäköistä henkilöä.
Lippukassalta on lainattavissa suurennuslaseja.
Opaskoirat
Opaskoirat ovat tervetulleita museomme kaikkiin tiloihin.
Auditiivinen materiaali
Osa Aboa Vetuksen perusnäyttelystä esitetään ääninauhojen avulla.
Taktiilinen materiaali ja kohokartat
Aboa Vetuksen perusnäyttelyssä on seitsemän toimintasaareketta, joissa kävijä pääsee konkreettisesti kokeilemaan erilaisia keskiaikaisia materiaaleja ja työtapoja.
Museon kaikista yleisölle avoimista tiloista on tuotettu kohokartat, jotka ovat lainattavissa lippukassalta. Karttojen kääntöpuolella on lisäksi pistekirjoituksella yleisesittely sekä Aboa Vetuksen että Ars Novan näyttelyistä.
Kuurot
Viittomakielinen opastus
Museoon on mahdollista tilata viittomakielinen opastus. Opastuksen hinta on arkisin 53 €/tunti, sunnuntaisin ja muina pyhäpäivinä 70 €/tunti. Viittomakielinen opastus on tilattava etukäteen (info(at)aboavetusarsnova.fi tai 02-250 0552).
Selkokieliset tekstit
Selkokieliset opasvihkot
Museon lippukassalta on saatavissa selkokieliset opasvihot Aboa Vetuksen perusnäyttelyn sisällöllisen saavutettavuuden tueksi. Vihkoja on kaksi: keskiaikaisen lapsen näkökulmasta kirjoitettu sekä keskiajan Turkua yleisemmin esittelevä.