DDR – Tulokulmia Itä-Saksaan

13.11.2009-31.1.2010

Berliinin muurin murtuessa 20 vuotta sitten päättyi merkittävä aikakausi, kun Saksan ja henkisesti koko Euroopan halkonut este kaatui. Saksalaiset pääsivät näkemään toistensa todellisuudet ja opettelemaan yhdessä elämistä.

Aboa Vetus & Ars Nova käsittelee monimuotoista teemaa näyttelyllään DDR - Tulokulmia Itä-Saksaan. Taide- ja kulttuurihistoriallisen näyttelyn väliin sijoittuva näyttely tuo esiin sekä DDR:n aikaista että aihetta kommentoivaa taidetta. Se esittelee kappaleita valtion historiasta ja arkielämästä tekstien ja esineiden välityksellä kerrottuna. DDR - Tulokulmia Itä-Saksaan kertoo tarinoita valtiosta, jota ei enää ole, mutta jonka vaikutus on nähtävissä edelleen koko Euroopassa.

Näytteillä mm. on dokumentti- ja taidevalokuvan rajamaastossa liikkuvan itäsaksalaissyntyisen Jens Rötzschin DDR-valokuvia. Suomalaista Itä-Saksan suuntaan virittynyttä taidemaalausta edustavat Jarmo Mäkelä, Kari Jylhä ja Henry Wuorila-Stenberg. Saksalainen maalaustaide on edustettuna muiden muassa Rainer Fettingin ja A.R. Penckin teoksilla. Näyttelyn esineistö liittyy arkeen ja kotiin Nukkumatteineen ja TV-tornin muotoisine cocktailtikkuineen, hipoo undergroundin maailmaa vaihtoehtoisten sarjakuvien ja musiikin muodossa sekä esittelee valtion virallista, poliittista puolta symboleineen.

Saksalaisen Gundula Schulze-Eldowyn yli 80 kuvaa kattava valokuvainstallaatio näyttää väläyksiä berliiniläisten elämästä vuosina1977-1990 kaunistelematta ja Itä-Saksan todellisuutta imartelematta. Tätä näyttelyä varten valmistunut Juhani Seppovaaran ohjaama dokumenttielokuva kertoo berliiniläisestä kahvilasta, johon kulminoituu Saksan monivaiheinen historia.

Näyttelyn osana Aboa Vetus & Ars Novan sisäpihalle pystytettiin kappale aitoa Berliinin muuria. Tampereen kaupungin kokoelmiin kuuluva muuri on lainassa Museokeskus Vapriikista. Muurin osan lahjoitti Tampereen kaupungille Branderburgin osavaltioon kuuluva Oberhavelin piirikunta toukokuussa 2008. Muuri painaa 2500 kiloa ja on 3,6 metriä korkea.

Esineistöä ja teoksia on saatu lainaan seuraavilta tahoilta: Helsingin kaupungin taidemuseo, Museokeskus Vapriikki, Paimion sähkömuseo, Pekka Halosen kokoelma / Kuopion taidemuseo, Renate-kirjasto Berliinissä / Peter Lorenz, Suomen eduskunta, Työväenmuseo Werstas sekä yksityiskokoelmat.

Museolla nähdään teemaan liittyen kirjailija ja teatterin uudistaja Bertolt Brechtin tekstiin perustuva teatteriesitys "Porvarillisen barbarian räme kuplii jälleen". Ohjaajana, kirjailijana ja näyttelijänä tunnetun Juha Hurmeen dramatisoima ja ohjaama teos saa näin Suomen kantaesityksensä museolla. Teoksen tuottaa Nälkäteatteri ja Juha Hurme, näyttelijöinä Tomi Alatalo ja Juha Hurme. Esityskertoja on kaksi: torstaina 19.11 ja 26.11. klo 19.
Lisätiedot esityksistä www.aboavetusarsnova.fi

Lisätiedot:
Ulla Clerc, tiedottaja
p. 02 2794914 tai 040 5763839
ulla.clerc@aboavetusarsnova.fi

Eeva Holkeri, tutkija
041 532 6862
eeva.holkeri@aboavetusarsnova.fi