Keskiaikainen Luostarin jokikatu -pienoismallin tekstit

Tekstit: Panu Savolainen / Aboa Vetus & Ars Nova

Ulkokannen teksti:

Nykyisen Aboa Vetus & Ars Nova -museon paikalla oli 500 vuotta sitten tiheästi rakennettuja pihapiirejä ja näyttäviä kivitaloja. Alueen halki mutkitteli Aurajoen uoman suuntainen Luostarin Jokikatu, yksi keskiaikaisen Turun pääkaduista.

Luostarin Jokikatua reunustivat keskiajan lopulla kaupungin varakkaimpien asukkaiden omistamat kivi- ja tiilitalot. Katu oli leveydeltään vain muutamia metrejä ja sitä varjostivat molemmin puolin talojen korkeat kiviseinät. Kivijaloissa oli holvattuja kellareita ja kauppapuoteja. Kadulla kulkevat ihmiset saattoivat tehdä ostoksia suoraan ikkunan kautta.

Kivitaloissa oli kellarin yläpuolella vähintään yksi asuinkerros. Ensimmäinen kerros saattoi olla yhtenäistä tilaa, ja se oli talon elämän keskipiste. Mahdollinen kolmas tai neljäs kerros oli varattu yksityisempään käyttöön, siellä sijaitsivat makuutilat. Ullakolla oli varastotilaa, jonne tavara vinssattiin köydellä rakennuksen päädyssä olleesta aukosta. Useissa kivitaloissa oli jo keskiaikana uloslämpiävä tulisija hormeineen ja savupiippuineen, toisin kuin puurakennuksissa, joista suuri osa oli savupirttejä.

Kivitalojen pihoilla oli talousrakennuksia ja kasvimaita. Sisäpihat eläinsuojineen ja aittoineen muistuttaisivat luultavasti nykyajasta nähtynä enemmänkin maatilan pihapiiriä. Kauppiaat varastoivat aittarakennuksissa myös kauppatavaraa. Rannalla ei ollut katuja vaan tontit aittoineen ja laitureineen ulottuivat jokirantaan asti.

Vuosisatojen kuluessa keskiaikainen kaupunkikuva hävisi vähitellen rakennusten ja asemakaavan uudistuessa. Sen viimeiset piirteet katosivat Turun palon 1827 jälkeen kun nykyinen ruutuasemakaava syntyi ja vanhat kadut ja kellarit peitettiin maalla.

Luostarin Jokikatu ja sen varrella sijainneiden kivitalojen rauniot alkoivat paljastua maan alta, kun Rettigin palatsia oltiin muuttamassa taidemuseoksi 1990-luvun alussa. Palatsi tontteineen oli vuonna 1991 siirtynyt Matti Koivurinnan säätiön omistukseen ja tarkoituksena oli tehdä rakennuksesta säätiön taidemuseo. Rakennustyön yhteydessä suoritetut arkeologiset kaivaukset toivat esiin niin merkittäviä jäänteitä keskiajan Turusta, että taidemuseon yhteyteen keskiaikaisten raunioiden ympärille päätettiin rakentaa myös historiallinen museo, Aboa Vetus.

Tämä paperipienoismalli esittää Aboa Vetuksen aluetta 1500-luvun alun asussaan. Pienoismalli perustuu alueen kaivauksia koskevaan kirjalliseen aineistoon, piirustuksiin ja valokuviin. Myös muualla tehtyjen kaivausten tuloksia ja ulkomailla säilyneiden keskiaikaisten kaupunkitalojen ulkoasua on käytetty apuna ennallistuksessa.

Raunioita tutkitaan yhä, joten käsitykset rakennusten ulkomuodosta ja käyttötarkoituksista poikkeavat toisistaan, ja tietoa alueen menneisyydestä syntyy jatkuvasti lisää. Pienoismallissa esitetyt yksityiskohdat tuleekin nähdä yksittäisinä päätelminä ja arvauksina siitä, miltä alue olisi voinut näyttää.

Sisäkannen teksti:

Keskiajan Turku ja Aboa Vetus

Turun kaupunkialue ulottui keskiajan lopulla Tuomiokirkolta vajaan kilometrin joen alajuoksulle. Kaupunkiin johtaneiden maanteiden solmukohdassa sijaitsi Turun hallinnollinen ja kaupallinen sydän Vanha Suurtori, joka on edelleen olemassa. Pohjoisessa ja etelässä kaupunki rajautui merkittäviin kirkollisiin rakennuksiin, Tuomiokirkkoon ja dominikaaniluostariin. Kaupungista oli jokea pitkin näköyhteys Aurajoen suulla sijainneeseen Turun linnaan. Parin tuhannen asukkaan Turku oli Suomen alueen hallinnollinen ja kirkollinen keskus ja Ruotsin valtakunnan toiseksi suurin kaupunki.

Ylellistä elämää ja varhaisia kivitaloja

Aboa Vetuksen alue kuului keskiajalla Luostarikortteliin, yhteen Turun neljästä keskiaikaisesta kaupunginosasta. Raunioiden keskellä erottuu yhä kapea Luostarin Jokikatu, joka johti etelässä sijainneelta dominikaaniluostarilta Suurtorin läpi lähelle Tuomiokirkkoa.

Aboa Vetuksen vanhimmat, 1300-luvun alkuun ajoittuvat löydöt sisältävät aikansa ylellisyystavaroita, kuten ulkomaista kivisavikeramiikkaa sekä lasiesineiden palasia. Luostarikorttelin jokea lähimpänä olevat tontit kuuluivatkin ehkä jo kaupungin alkuvaiheessa varakkaille kaupunkilaisille, kenties hansaliiton vaikutuspiirin mukana kaupunkiin asettuneille saksalaisille porvareille.

Kaupungin perustamisen aikoihin 1300-luvun alussa alueen rakennukset olivat vielä puisia. Myöhemmin keskiajalla puutalot korvattiin vähitellen kivitaloilla. Rakennusarkeologisten tutkimusten myötä on selvinnyt, että kiveä ja tiiltä käytettiin kaupunkitalojen rakennusaineena 1300-luvun lopulla. Mannermaan kivikirkot, Turun tuomiokirkkoa lukuun ottamatta, rakennettiin vasta 1400-luvulla, joten Aboa Vetuksen rauniot kuuluvat keskiaikaisten linnojen ohella Suomen ensimmäisiin kivirakennuksiin.

Aboa Vetuksen rakennukset

Mitään keskiajan kirjallista lähdettä ei kyetä varmuudella liittämään museoalueen rakennuksiin. Niiden omistajat, asukkaat ja tarkat käyttötarkoitukset häviävät siten historian hämärään. Paljon voidaan kuitenkin päätellä esinelöydöistä ja alueen myöhemmästä historiasta.

Rantatontilla sijaitseva kaksiosainen kivitalo (pienoismallissa E-F) on museoalueen rakennuksista parhaiten säilynyt. Sen kadunpuoleinen osa on museoalueen kivitaloista vanhin ja ajoittuu 1390-luvulle. Rakennus on saattanut olla varakkaan kauppiaan asuintalo, mutta varmuutta tästä ei ole.

"Kåkenhus" (pienoismallissa I-J) on Turun ensimmäisessä kartassa (1634) yksi harvoista nimetyistä rakennuksista. Sen pohjakerroksessa ollut ristiholvaus sekä sisäänkäynti suoraan kujalta viittaavat tärkeään julkiseen rakennukseen. Sijainti rantatontilla saattaisi viitata sen liittyneen jollain tavalla sataman tai kaupunkiin saapuvan kauppatavaran valvontaan.

Alueen suurin kivitalo (pienoismallissa O), pinta-alaltaan toistasataa neliömetriä, on toinen erityistä huomiota herättävä kohde. Kysessä on voinut olla ylellinen asuintalo, ehkä myös kauppiaskillan tai kirkollisen tahon omistama rakennus. Takapihalla oleva siipiosa on ollut rakennuksen kellariin ja ehkä viereiseen kivitaloon johtanut porrashuone.

Pienen kivitalon (pienoismallissa T) pohjakerroksessa on saattanut sijaita kauppapuoti, mihin viittaa kadulle aukeava ikkuna. Viereisestä kivitalosta (pienoismallissa U) on museoalueella vain vähän näkyvissä, joten sen ulkonäkö perustuu päätelmiin.

Ylärinteen rakennukset purettiin jo 1600-luvun puolivälissä kolmiomaisen aukion tieltä. Aurajoen puoleiset kivitalot säilyivät käytössä 1500- tai 1600-luvulle, kunnes rakennusten voimakas kallistuminen kohti Aurajokea esti niiden käytön. Seinien alaosia käytettiin kuitenkin perustana uusille kivitaloille ja keskiajalta periytyvät kellarit säilyivät käytössä satoja vuosia. Osa niistä kuului vielä Auran kylpylaitoksena ja Rettigin tupakkatehtaana toimineeseen rakennukseen, joka purettiin palatsin tieltä 1920-luvun lopussa. Vasta tuolloin alueen viimeiset käytössä olleet keskiaikaiset kellarit täytettiin maalla.