Taidekierros suosittujen näyttelyiden päätöspäivänä 26.2. klo 13.30

UUTINEN | julkaistu: 22.2.2017

Suuren suosion saaneet taidenäyttelyt Päiviö Pyöttiälä – itseoppinut surrealisti, Okko Pöyliö: Vartiovuori sekä Asetelmasta maisemaan -kokoelmanäyttely ovat viimeistä päivää avoinna sunnuntaina 26.2.

Pyöttiälä, Päiviö, Iisakki Virtasen mökki, 1975-76, öljy kankaalle, 135 x 201,5 cm. Lappeenrannan taidemuseo, kuva Tuomas NokelainenNäyttelyiden päätöspäivänä järjestetään syventävä taidekierros klo 13.30. Näyttelyihin johdattavat kuraattori Laura Ruohonen sekä taiteilija Okko Pöyliö. Kierros sisältyy pääsylipun hintaan.

Päiviö Pyöttiälä (1924−2006) oli itseoppinut ja omaehtoinen taiteilija. Rautatieläisperheeseen syntyneen taiteilijan teokset vievät surrealistisiin teollisuusmaisemiin ja tarkastelevat huumorin keinoin yhteiskunnallisia epäkohtia. Aboa Vetus & Ars Novan tuottama näyttely on Päiviö Pyöttiälän ensimmäinen retrospektiivinen museonäyttely.

Kokoelmanäyttely Asetelmasta maisemaan esittelee kuvataiteessa perinteisinä pidettyjä aiheita: maisemaa, asetelmaa, muotokuvaa sekä luonnoksia. Näyttelyssä tarkastellaan taiteen historian kestoaiheiden käsittelyssä tapahtuneita muutoksia viimeisen vuosisadan aikana.

Okko Pöyliön (s. 1989) kahdeksanmetrinen lyijykynäpiirustus Vartiovuori kuvaa hävityksen kohdannutta Turkua. Kaupunki on tyhjentynyt asukkaista, ja rakennukset ovat sortuneet tai sortumassa. Teoksen kimmokkeena on ollut uutisointi Euroopan pakolaiskriisistä ja kriisialueiden pommituksista.

Runsaasti kävijöitä ja yllättävä määrä palautetta

Yksityiskohta Okko Pöyliön teoksesta Vartiovuori. Kuva Aboa Vetus & Ars Nova/ Jari Nieminen.Kaikki kolme näyttelyä ovat saaneet huomattavan suosion yleisön parissa. Kävijöitä on ollut alkuvuodesta ilahduttavan paljon ja museon vieraskirjaan on kommentoitu näyttelyitä poikkeuksellisen runsaasti. Aboa Vetus & Ars Novan henkilökunta on iloissaan lukenut yleisön ajatuksista:

6.1.2017
”Completely worth the time spent. Will be back!”
”Otroligt bra utstellning”
”Läckert!”

22.1.2017
”Wonderful exhibit. Well done”
”Hieno näyttely!”
”Suurkiitos Päiviö Pyöttiälän taiteilijatyön esittelystä. Pidimme todella paljon”

23.1.2017
”Loved the work of Päiviö Pyöttiälä. Fantastic display. Thank you!”

1.12.2016
”Okko Pöyliö mahtavuutta!!”
”Oi Vartiovuori, rakkaani! Kiitos Okko!”
”Hyvä uusi perspektiivi kotikaupunkiin”
”Takkahuone 5/5”

5.12.2016
”Pysäyttävä teos Okko Pöyliöltä, vaikka emme paikkakuntalaisia olekaan.”

6.12.2016
”En ole aiemmin käynytkään täällä ylhäällä. Kaduttaa, törkeen hieno! Näkymät [sydän]”
”Amazing Okko! Kiitos kiitos kiitos”

8.12.2016
”Lyijykynätyö Turusta aivan upea!”

”Arvokasta, että Päiviö Pyöttiälän taide, kokeileva ja etsivä, on saanut ansaitsemansa huomion. Hän oli herkkä ja vaatimaton ihminen, joka eläissään ei pitänyt itsestään ääntä. Nyt hänen taideteoksensa puhuvat.”

9.12.2016
”Upea Pyöttiälän näyttely!”
”Okko Pöyliös konsverk var imponerande och takeväckande!”

10.12.2016
”Teos ’mainostaulusta’ joka oli hylätty – oli tajunnanräjäyttävä kokemus. Upeaa taidetta koko rahan edestä! Täytyy tulla uudestaan, täällä vasta ymmärtää ihmisen pienuuden.”

13.12.2016
”Thank you for such a pleasant experience of Finnish art and history! Greetings from Czech Republic! [hymiö]”

26.1.2017
”Maria from Italy (Piacenza). Congratulations, Finland seems the best country to be in the world, you’re lucky. I hope to come here to Turku soon [sydän]”

RSS syöte