Mika Natrin taiteilijatapaaminen lauantaina 13.12.

UUTINEN | julkaistu: 8.12.2014
Mika Natri: Aalto I, 2014, akryyli kankaalle, 200x150 cm.

Taiteilija Mika Natri liittyy mukaan museon yleisöopastukselle lauantaina 13.12. klo 12.15. Natri kertoo Takkahuone-galleriassa esillä olevasta näyttelystään Aalto sekä vastaa yleisön kysymyksiin. Kierros sisältyy museon pääsylipun hintaan. Voit liittyä yleisöopastukselle mukaan jo klo 11.30, jolloin ryhmä kiertää ensin Aboa Vetuksessa, tai tulla paikalle klo 12.15 kierroksen siirtyessä Natrin näyttelyyn.

Mika Natri (s.1969 Säynätsalo) asuu ja työskentelee Turussa. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta vuonna 2003. Lisäksi hän on aikaisemmin opiskellut kuvataiteita ja taidekasvatusta Lahden kansanopistossa ja Jyväskylän yliopistossa. Natri on osallistunut lukuisiin yksityis- ja ryhmänäyttelyihin sekä Suomessa että ulkomailla ja hänen teoksiaan on monissa merkittävissä suomalaisissa kokoelmissa. Natri on toiminut turkulaisen Jöötti ry:n puheenjohtajana vuodesta 2011. Tämä näyttely on taiteilijan kymmenes yksityisnäyttely Turussa. Veistoksistaan tunnetuksi tullut turkulainen kuvataiteilija Mika Natri on viime vuosina laajentanut ilmaisuaan myös maalaukseen. Aalto-näyttely koostuu taiteilijan uusimmista, abstrakteista akryylimaalauksista.

RSS syöte