KOLUMNI: Vuosi ”Mika Kolan” matkassa

UUTINEN | julkaistu: 25.2.2008

Vuoden ajan museomme toistetumpia sanoja ovat olleet "agricola" ja "biennaali". Näihin kahteen teemaan keskitimme voimamme kuluvan vuoden tapahtumissa. Puoli vuotta kestänyt Agricola-näyttely päättyi syyskuun puolivälissä. Museolaisten perheetkin joutuivat agricolapyörteeseen; keväällä 2-vuotias Iina Clerc sai Mika Kola -nimisen mielikuvitusystävän.

Päätimme toteuttaa Agricola-näyttelyn nimellä Sanojensa mittainen mies ja luoda sen kertomus Aboa Vetuksen raunioihin. Näyttelyn pääteemat valikoituivat ajatuksesta, jossa Agricola eli elämänsä, poikkeusyksilönä ehkä, mutta myös arkea eläneenä miehenä. Ryhdyimme kommunikoimaan tämän 1500-luvun turkulaismiehen kanssa etsien tapoja, joilla voisimme kiinnostavasti kertoa hänen lapsuudestaan, opiskeluistaan, tuttavistaan, perheestään, urastaan, kuolemastaan. Näyttelymme sisältö saisi itse todistaa kävijälle Agricolan merkityksen. Siirsimme totutut pääteemat; uskonpuhdistuksen isä ja kirjakielen isä sivuteemojen asemaan. Emme ohentaneet kertomusta, mutta aloitimme vyyhden purkamisen uusista langanpäistä. Tunnistimme tottakai suurmiehen piirteet, mutta emme asettaneet mitään viittoja hänen harteilleen ennen kuin saimme koottua "kuvan" hänen arjestaan.

Mikael Agricolasta on valtavasti materiaalia, mutta se painottuu tiettyihin näkökulmiin. Tämä tosiasia sopii hankalasti näyttelyn suunnitteluun. Museokävijälle tulee tarjota aito ja vangitseva tarina, jossa erilaiset teemat saavat tilaa ympärilleen. Hyvässä näyttelyssä kävijä ei ihmettele puutteita ja aukkoja. Eräs tapa ratkaista vinoutunut lähdetilanne on valita joustava kirjoitustapa ja harkitut esinevalinnat. Sanojensa mittainen mies -näyttelyyn valmistettiin esinekopioita ja tuotiin esille esimerkkejä 1500-luvun esineistöstä. Tekstejä muokattiin istunnoissa ja niiden kirjoittajia oli kaikkiaan kymmenen.

Henkilöihin keskittyvät (kansalliset) juhlavuodet muistuttavat toisiaan. Suurmiesten tunnustettu persoonallisuus jää helposti yhteistä suuruuttamme korostavien saavutusten taakse ja muuttaa nämä henkilöt jotenkin harmaiksi. Naiset puuttuvat tästä joukosta... Voisiko teemavuosia suunnitella joku sellainenkin taho, jolla ei ole vahvaa ennakkokäsitystä aiheesta? Asiantuntijat olisivat mukana vasta toteuttamisvaiheessa? Agricola-vuoden huippujuttuja itselleni olivat Kaisa Häkkisen ja Terttu Lempiäisen yrttikalenteri ja monet upeat kirjat. Kaikesta päätellen pernajalainen Mikael Olavinpoika oli tosi hyvä tyyppi!

Ps. 25.10. museomme Agricola-vuosi saa vielä yhden teeman, Kenen kirja? -exliblisnäyttelyn tähti on Mikael Agricolan kansiexlibris.

Johanna Lehto-Vahtera 

RSS syöte