Hanne Mustiala valittiin Turku Biennaalin juryn yleisöjäseneksi

UUTINEN | julkaistu: 1.7.2016

Turkulainen Hanne Mustiala on valittu vuoden 2017 Turku Biennaalin taiteilijat valitsevan juryn jäseneksi. Mustiala haki juryyn yleisön edustajana, ja hänet arvottiin mukaan kuuden hakijan joukosta.

Hanne Mustiala perusteli haluaan osallistua juryyn seuraavasti:

Mahdollisuus päästä juryn jäseneksi vaikutti minusta erittäin mielenkiintoiselta ja ainutlaatuiselta tilaisuudelta päästä kurkistamaan kulisseihin, sekä näkemään mitä se työ on, jota tehdään paljon ennen näyttelyiden avajaisia.

Nautin taiteesta ja näyttelyistä maallikkona. Tärkeintä itselleni on, että taide herättää tunteen tai saa minut ajattelemaan uudella tavalla tai tarjoaa erilaisen näkökulman aiheeseen/teemaan. Minulla ei ole mitään pinttynyttä käsitystä "hyvästä taiteesta".

Minulta löytyy rohkeutta kertoa mielipiteeni, ennakkoluulottomuutta kokeilla uusia juttuja, positiivista asennetta nähdä mahdollisuuksia. Toisaalta olen erittäin hyvä tiimityöskentelijä. Osaan kuunnella, tehdä kompromisseja ja olen nopea oppimaan. Minusta saisitte oivan yleisön edustajan jurynne.

Turku Biennaalin jury kokoontuu elokuun 2016 alussa. Taiteilijavalinnoista tiedotetaan myöhemmin.

RSS syöte