Arkeologin löytö: punasavikoira

UUTINEN | julkaistu: 29.7.2016
Punasavinen koira Konsulinnan kaivauksilta. Kuva: Kim Krappala / Aboa Vetus & Ars Nova

Aboa Vetus & Ars Nova tekee kesän ajan arkeologisia kaivaus- ja valvontatöitä toimistorakennuksensa Konsulinnan kellarissa, joka sijaitsee samalla tontilla museon kanssa. Paikalla on todennäköisesti ollut asutusta jo 1300-luvulta lähtien. Esittelemme kesän aikana tehtyjä löytöjä vitriinissä museon aulassa sekä verkkosivuillamme.

Konsulinnan Hämeenkadun puoleisen jalkakäytävän alta löytyi arkeologisesti harvinainen lelulöytö. Vitriinissä seisova täplikäs koirafiguuri on valmistettu punasavesta ja sillä on leikitty löytöyhteytensä perusteella 1700-luvulla tai 1800-luvun alussa. Koira löytyi Turun 1827 palon aikaisesta kerroksesta. Savisten eläinfiguurien käyttö levisi Suomeen keskiajalla Saksasta. Turun arkeologisilta kaivauksilta tunnetaan ennestään vain yksi ajoittamaton punasavikoira. Koirien lisäksi punasavesta valmistettiin leluiksi keskiajalta lähtien myös hevosia, pässejä ja hirviä.

RSS syöte