NÄYTTELYT

Sateenkaaren päässä - aarteita ja aarretarinoita. 2.11.2012 - 29.9.2013 Aboa Vetus
Sateenkaaren päässä – aarteita ja aarretarinoita -näyttely tuo yhteen arkeologisia aarteita ja kansan suussa kehittyneitä tarinoita aarteiden ja kätkemisen taikapiiristä.
9.5.2013 - 1.9.2013 Ars Nova
Turku Biennaali 2013 tarkastelee idylliä pohjoismaisin silmin. Turku Biennaaliin on kutsuttu 15 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista. He ovat tehneet näyttelyyn uusia teoksia, jotka ovat nyt ensimmäistä kertaa esillä.

TULOSSA

  • 13.9.2013 - 2.2.2014 Ars Nova

    Syksyllä 2013 avautuvassa kokoelmanäyttelyssä esitellään Matti Koivurinnan säätiön taidekokoelman espanjalaisia piirteitä.

  • 13.9.2013 - 3.11.2013 Ars Nova

    Vuoden 2013 nuori taiteilija on Jarno Vesala (s. 1977). Hänen teoksensa ovat installaatioita, joissa usein on mukana ihmishahmo. Vesala yhdistää teoksiinsa ääntä ja liikkuvaa kuvaa ja luo niillä voimakkaasti aistittavia tunnelmia.

  • 13.9.2013 - 3.11.2013 Takkahuone

    Vuonna 2012 Matti Koivurinnan säätiön taiteilijaresidenssissä työskennellyt Toni R. Toivonen jatkaa tutkimuksiaan syrjäytymisen, vapauden ja onnellisuuden teemojen parissa. Syksyllä 2013 Takkahuoneessa nähdään Toivoselta sarja uusia teoksia, joissa kasvot ja kasvottomuus ovat keskeisessä osassa.

  • 15.11.2013 - 2.2.2014 Ars Nova

    Turun Taidegraafikot ry on toiminut turkulaisen taidegrafiikan edistämiseksi kunnioitettavat 80 vuotta. Sitä juhlistetaan sukeltamalla nykygrafiikan monipuoliseen maailmaan.

  • 15.11.2013 - 2.2.2014 Takkahuone

    Hanna Saarikosken maalausta, piirtämistä ja videota yhdistävä tilateos johdattelee näkemisen problematiikan äärelle. Teos on uusi, ja se esitetään ensimmäisen kerran Takkahuoneessa.

  • 6.12.2013 - 15.2.2015 Aboa Vetus

    Kansan kirjallistumisesta kertova näyttely Kirjain kerrallaan – lukemisen ja kirjoittamisen jäljet selvittää, mitä arkeologiset löydöt kertovat kielestä, kirjoittamisesta ja lukutaidon kehittymisestä satoja vuosia sitten.