Tiedon taustalla – löytöjen tutkimushistoriaa

Aboa Vetus
23.3.−9.9.2012

Aboa Vetus & Ars Novan paikalla on tehty arkeologisia kaivauksia 1900-luvun alkupuolelta lähtien – jo kauan ennen 17-vuotiaan museon perustamista.

Sadan vuoden aikana tutkimusmenetelmät, esinekokoelmat ja tieto kaupunkikuvasta ovat kehittyneet. Tiedon taustalla -näyttely kertoo, millaisia tulkintoja museon raunioista ja esinelöydöistä on esitetty aikojen kuluessa – ja miksi.

Näyttely katsoo museon raunioita ja alueelta tehtyjä esinelöytöjä eri näkökulmista. Miten esiin kaivetulle rakennukselle saadaan ajoitus? Mitä kaikkea maasta löytyvä esine voi tutkijalle kertoa? Kuinka tieto muuttuu uuden tutkimuksen myötä? Tiedon taustalla -näyttely tarttuu salapoliisin ottein erityisesti neljään Aboa Vetuksen rauniokohteeseen ja kaivaa esiin johtolangat niiden menneisyyteen.

Näyttelyssä on esillä runsaasti Luostarikorttelista ja museon alueelta löydettyjä esineitä. Suuri osa 1900-luvun alkupuolella talteen otetuista esineistä nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Tiedon taustalla -näyttely levittäytyy koko Aboa Vetuksen alueelle. Raunioalueen hahmottaminen helpottuu näyttelyn havainnollistavien esimerkkien myötä. Niiden avulla kävijä voi paremmin käsittää ympäristöään, koska tekstit ja kuvat kertovat kohteista, joita hän parhaillaan tarkkailee. Muun muassa seinässä oleva kipsinen laatta saa merkityksen: konservaattori on tehnyt sen tarkkaillakseen tiiliseinän liikkumista.

1900-luvun alun tutkija otti talteen eri asioita kuin kollegansa sata vuotta myöhemmin

Sata vuotta sitten tutkijoilla oli käytössään aivan erilaiset tutkimustavat ja niiden taustalla vaikuttaneet periaatteet kuin nykyään. Arkeologian menetelmät ovat kehittyneet valtavin askelin ja muutosta on tapahtunut myös siinä, millaisia asioita maasta otetaan talteen.

Vuonna 1901 konsuli Rettigin tontilla, nykyisen museon naapurissa, tehtiin rakennustöitä. Rakennustyön tuoksinassa kaivausmaata kuljetettiin läheiselle Samppalinnan mäelle, jossa sen ajan museoviranomainen tutki kasan arkeologisten löytöjen varalta. Tulkinnat löydetyistä esineistä saattoivat olla hyvin pitkälle vietyjä, kuten ornamentein koristellun nahanpalan määrittäminen laukun osaksi. Toisaalta löytöluetteloon kirjattiin myös “omituisia esineitä”.

Myös materiaalien arvostus on muuttunut. 1900-luvun alussa esimerkiksi eläinten luita ei katsottu säilyttämisen arvoisiksi, puhumattakan jyvistä tai pähkinänkuorista. Nykyään luut otetaan huolellisesti talteen, ja luututkija eli osteologi pystyy määrittämään luusta eläimen lajin ja iän lisäksi jopa sukupuolen ja sairaudet.

Maasta esiin nostetusta löydöstä saatava tieto on muuttanut luonnettaan. Tämän päivän arkeologisissa kaivauksissa on olennaista, mistä maakerroksesta tai minkä rakenteen yhteydestä esine löydetään. Tieto auttaa löydön ajoittamisessa ja liittää sen tiettyyn toiminnan vaiheeseen. Löytö puolestaan saattaa myös auttaa kyseisen maakerroksen tai rakenteen ajoittamisessa.

Arkeologiset kaivaukset ovat osa museon toimintaa

Tiedon taustalla -näyttelyn aikana Aboa Vetus & Ars Nova jatkaa vuoden tauon jälkeen arkeologisia kaivauksia museon alueella. Kaivauskohteena on raunioalueen keskellä oleva suuri kivitalo, jonka tutkimushistoriasta kerrotaan näyttelyssä.

Kyseisen kivitalon kellarikerros kaivettiin esiin keväällä 1994 sen oltua maan peitossa lähes 350 vuoden ajan. Tutkijat ajoittivat, että kivitalo on rakennettu 1400-luvun alussa ja purettu ja peitetty maalla 1600-luvun loppupuolella, jolloin Turun kaupunkikuvaa avarrettiin.

Vuoden 2010 aikana kivitaloa koskeva historiallinen lähdeaineisto otettiin uudelleen tarkasteluun. Arkistolähteistä rakennuksen ja tontin omistajaksi löytyi 1500-luvun lopulla Paraisten kirkkoherrana toiminut Elias Esping. Kirkkoherran kuoltua hänen lapsensa eivät päässeet sopuun perinnöstä, vaan kävivät riitaa suuresta kivitalosta.

Tänä vuonna tehtävän kaivauksen tavoitteena on selvittää kellaritilan rakenteet, jotka ovat toistaiseksi täyttömaakerroksen alla. Toivomme saavamme kaivauksen myötä selville kellarin eri rakennusvaiheiden väliset suhteet ja ajoituksen. Täyttömaan alta paljastuvat rakenteet kertovat lisää myös kellarin alkuperäisestä käytöstä. Mitenköhän kellarin käyttötarkoitus on muuttunut, kun sen sisäänkäynti on muutettu kadulle, ja kulku muuhun rakennukseen on katkaistu väliseinällä – ja koska tämä muutos on tehty?

Ornamentein koristeltu nahanpala, mahdollisesti vyöllä kannetusta laukusta. Kuva Ulla Clerc Kyseinen nahanpala löytyi vuonna 1901, jolloin konsuli Rettigin tontilla, nykyisen museon naapurissa, tehtiin rakennustöitä.
Vuonna 1901 tehty tulkinta nahanpalasta, joka löytyi rakennustöiden yhteydessä nykyisen museon naapuritontilta. Tulkinnat löydetyistä esineistä saattoivat olla hyvin pitkälle vietyjä, kuten ornamentein koristellun nahanpalan määrittäminen laukun osaksi.
Kuvassa on puukiekko, jonka tutkijat ovat sahanneet Aboa Vetuksen kaivauksissa löytyneen kivitalon seinän perustuksen alta. Hirsi on peräisin talvella 1410 kaadetusta puusta. Vuosirenkaisiin perustuvaa ajoittamista kutsutaan dendrokronologiaksi.
Poletti 1800-luvun lopulta rautapellistä, jossa on Turun vaakuna. Puupallo, ajoitus tuntematon. Kuva Aboa Vetus & Ars Nova / Selina Kiiskinen.
Lasinpala 1700-luvulta. Kuva Antti Jussila, 2012.
Puukontuppi 1300-luvulta. Kuva Antti Jussila, 2012.
Stillkuva videosta, jossa kerrotaan esineistä yksityiskohtaisesti. Kuvassa puupallo, ajoitus tuntematon. Kuva Antti Jussila, 2012.
Stillkuva videosta, jossa kerrotaan esineistä yksityiskohtaisesti. Poletti 1800-luvun lopulta rautapellistä, jossa on Turun vaakuna. Kuva Antti Jussila, 2012.
Savesta valmistetut pitkävartiset liitupiiput olivat suosittuja 1600-1700-luvuilla. Näiden piippujen varret ja pesät laitettiin kummatkin omiin laatikkoihinsa luetteloinnin yhteydessä vuonna 1901. Kuva Selina Kiiskinen.
Kasa kivisavikeramiikka otettiin talteen vuonna 1901 ja se luetteloitiin yhdeksi kokonaisuudeksi seuraavasti kuvailtuna: ”Suuri joukko astianpalasia saksansavesta väriltään harmaita, ruskeita ja tumman punasinerviä; yläpuolella usein uurroksia ympäriinsä"