Rita Mutanen - Käpyjä

Rita Mutanen: Käpylintu, 2011
Käpyjä on Rita Mutasen lopputyönäyttely Aboa Vetus & Ars Novan Omatila-galleriassa. Mutanen valmistuu tänä keväänä Turun AMK:n Taideakatemian kuvataiteen koulutusohjelmasta taidegraafikoksi.
Käpyjä-näyttely pohjautuu Mutasen tekemiin haastatteluihin ja havaintoihin lähipiirissään. Taiteilija haastatteli ihmisiä saadakseen selville, pitävätkö hänen stereotypiansa muiden taidekäsityksistä paikkansa. Haastatteluiden ytimeksi muotoutuikin kysymys, millaista on hieno tai huono taide. Mutanen selvitti myös, minkälaisia taideteoksia haastateltavat haluaisivat nähdä.
Näyttelyn teokset syntyivät haastateltavien teosideoiden pohjalta:
Levollista, yksinkertaista ja luonnollista.
Kaunis asetelma.
Harmoninen ja kaunis teos. Pyrstötulkun haukotus aamu-usvassa.
Ihan paljas nainen jolla näkyy tissit ja karvat. Nainen riisuttuna edestä ja takaa.
Suuri ja yksinkertainen teos. Sellainen joka pysäyttää huomaamaan miten paljon turhaa ympärillämme on.
Teos joka käsittelee kesken jäänyttä lapsuuden keskustelua.
Yksi näyttelyn teoksista on sellainen, jonka taiteilija itse on tahtonut tehdä ja nähdä. Teoksia yhdistävä elementti on männyn käpy – taiteilija itse.
Näyttelyssä on esillä teoksia, jotka on valmistettu metalli- ja puugrafiikan menetelmillä. Mutanen hyödyntää teoksissaan samoja grafiikan laattoja ja yhdistelee eri tekniikoita toisiinsa. Taiteilija on myös piirtänyt suoraan näyttelytilan seinään teoksen lyijykynällä.
Rita Mutanen kokee metalligrafiikan itselleen luontevimmaksi tekniikaksi. Hän työstää mielellään pienikokoisia laattoja, koska pienikin teos voi pitää sisällään suuria tai mielenkiintoisia ajatuksia.
Omatilaan on vapaa pääsy museon aukioloaikoina.




