Radoslaw Gryta: Sekalaisia ajatuksia

Ars Nova
14.11.2014−1.2.2015

Radoslaw Gryta on monitaitoinen kuvanveistäjä, joka käsittelee mestarin ottein niin puuta, kiveä kuin metalliakin. Pienimmillään hänen teoksensa koostuvat yksittäin veistetyistä, alle senttimetrin kokoisista puisista viljanjyvistä. Suurimmillaan ne painavat tonneja.

Radoslaw Grytan teokset ovat välähdyksiä menneisyydestä

Radoslaw Gryta on tehnyt Aboa Vetus & Ars Novaan uusia teoksia, jotka leikittelevät näyttelytilan mittasuhteilla. Näyttelyn nimi Sekalaisia ajatuksia viittaa ideoihin taideteosten taustalla. Ne syntyvät ohikiitävistä ajatuksista, jotka jäävät itämään taiteilijan mielessä. Gryta työstää näitä välähdyksiä ajatuksissaan pitkään, ennen kuin ryhtyy toteuttamaan niitä valmiiksi teoksiksi, jossakin kotinsa, entisen koulurakennuksen luokkahuoneista.

Radoslaw Grytan teokset kertovat historiasta ja menneestä ajasta yleisellä tasolla, mutta myös henkilökohtaisten muistojen kautta. Teosten lähtökohtana voi olla menneisyyden poliittiset ja yhteiskunnalliset tapahtumat tai nostalginen ja etäinen muisto taiteilijan kasvuvuosilta Puolasta. Grytan teosten pääosassa eivät ole yhteiskunnan vahvimmat, vaan hän antaa äänen sen hiljaisille ja hauraille yksilöille.

Piilopaikka lattian alla

Uusissa teoksissaan Radoslaw Gryta käsittelee piiloutumista, suojan hakemista. Piiloutumiseen ajaa useimmiten pelko ja halu olla mahdollisimman näkymätön. Näiden teosten lähtökohtana on ollut tarina puolanjuutalaisesta perheestä, joka joutui piileskelemään natseilta juutalaisvainojen aikana. Perheen piilopaikka oli lautalattian alla hyvin ahtaissa oloissa. Lattian alla eläessään perhe kuuli lattian päällä kävelevien ihmisten askeleet ja näki lattialankkujen väleistä siilautuvan valon.

Teoksissaan Lattia ja Kolme unta tilasta Gryta on yrittänyt kuvitella, millaista on ollut piilotella fyysisesti näin ahtaassa tilassa, ja millaisia toiveita tai haaveita ahdistavissa olosuhteissa on voinut vaalia. Teokset pakottavat meidät katsojat konkreettisesti matalaan tai kapeaan tilaan. Samalla voi huomata, miten käsitys omasta kehosta ja ympäröivästä tilasta muuttuu, kun seinät ja katto tulevat liian lähelle.

Tinkimätön käsityöläinen

Radoslaw Grytan teokset saattavat olla muodoltaan hyvinkin pelkistettyjä ja yksinkertaisia. Niissä on kuitenkin syvällistä humanismia ja filosofiaa, mikä tekee hänen taiteestaan sielukasta ja runollista. Usein taiteilijan valitsema materiaali on teokselle merkityksellinen. Kekseliäät tavat, joilla hän työstää käyttämiään materiaaleja kertovat omaa osaansa tarinasta.

Gryta on tinkimätön käsityöläinen, joka ei päästä itseään helpolla. Jokainen kädenjälki, jonka hän jättää tai on jättämättä teokseen, on harkittu. Hänen teoksensa vaativat suuren määrän fyysistä työtä ja työtunteja.
 

Radoslaw Gryta (s. 1955, Krasnik, Puola) muutti Suomeen vuonna 1979. Hän on toteuttanut useita julkisia veistoksia sekä Suomessa että Puolassa. Hän asuu ja työskentelee Hausjärven Hikiällä, missä hänellä on työskentelytilana Hikiän entinen koulurakennus luokkahuoneineen, liikuntasaleineen ja puutyöluokkineen. Sekalaisia ajatuksia on Radoslaw Grytan ensimmäinen yksityisnäyttely Turussa.

Radoslaw Grytan teokset vasemmalta oikealle: Salaperäinen ovi, 2014, hiekka ja maali kankaalle, puu ja ovi ja Nurkassa, 2014, hiekka ja maali kankaalle, tuoli. Kuva Aboa Vetus & Ars Nova, Jari Nieminen.
Radoslaw Gryta: Nurkassa, 2014, hiekka ja maali kankaalle, tuoli. Kuva: Aboa Vetus & Ars Nova, Jari Nieminen.
Radoslaw Gryta: Lattia, 2014, puu. Kuva: Aboa Vetus & Ars Nova, Jari Nieminen.
Radoslaw Gryta: Muuri, 2014, poltettu savi. Kuva: Aboa Vetus & Ars Nova, Jari Nieminen.