Päiviö Pyöttiälä – itseoppinut surrealisti

2.12.201626.2.2017
Ars Nova
Päiviö Pyöttiälä, Ikkunat sivilisaatioon, 1970. Öljy kankaalle, 140,5 x 101 cm. Turun taidemuseo. Kuva Turun taidemuseon kuva-arkisto

Päiviö Pyöttiälä (1924−2006) oli itseoppinut taiteilija. Hän syntyi rautatieläisperheeseen Haminassa ja varttui Kotkassa. 1970-luvun lopulla Pyöttiälä muutti Turun seudulle, Paimioon.

Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Pyöttiälä piti 1960-luvun alussa Kotkassa. Kansalliseen tietoisuuteen hän nousi saman vuosikymmenen lopulla, osallistuttuaan Suomen Taiteilijaseuran vuosinäyttelyyn.

Pyöttiälä sai Kymen läänin taidepalkinnon vuonna 1997 ja valtion taiteilijaeläke hänelle myönnettiin vuonna 1982. Taiteilija jatkoi maalaamista päivittäin, kuolemaansa saakka.
Aboa Vetus & Ars Novan tuottama näyttely on Päiviö Pyöttiälän ensimmäinen retrospektiivinen museonäyttely. Näyttelyyn on koottu teoksia museoiden, julkisten laitosten sekä yksityishenkilöiden kokoelmista. Taiteilijan runsaasta tuotannosta on valittu yli 50 teosta 1940-luvun lopulta vuoteen 2004. Näyttely jatkaa keväällä Lappeenrannan taidemuseoon, jossa se on esillä 18.3 –21.5.2017.

Ahkeran maalarin taiteelliset esikuvat

Aloittelevana taiteilijana Pyöttiälä sai tukea Sam Vannilta, Unto Koistiselta ja Unto Pusalta Kotkan Taideseuran järjestämillä kursseilla 1950-luvulla.

Ahkeran harjoittelun ja maalaamisen ohella Päiviä Pyöttiälä kehittyi tietoisena taiteen historiasta sekä taidekentän virtauksista. Hän koki museot parhaiksi opettajikseen ja vieraili useasti Euroopan keskeisissä taidemuseoissa ja tutustui ihailemiensa taiteilijoiden teoksiin. Pyöttiälän esikuvia olivat erityisesti italialainen Giorgio de Chirico, surrealistisen kuvataiteen johtohahmo René Magritte sekä belgialainen Paul Delvaux.

Omaleimainen surrealismi

Pyöttiälä löysi varhain itselleen ominaisen ilmaisutyylin, jolle pysyi uskollisena koko elämänsä ajan. Hänen maalauksilleen ovat tunnusomaisia voimakas perspektiivi, kirkas valo ja jyrkkärajaiset varjot sekä asioiden arvoituksellinen rajautuminen osittain kuvapinnan ulkopuolelle. Pyöttiälä käytti maalauksissaan runsaasti tiettyä, lämpimän harmaata sävyä, josta myöhemmin muodostui oma käsitteensä: pyöttiälänharmaa.

Tyypillisimmillään Pyöttiälän maalaukset ovat surrealistisia ja autioita, melankolissävytteisiä satama- ja rautatieläismaisemia sekä humoristisia ja tarkkanäköisiä kuvauksia ympäröivästä yhteiskunnasta ja maailman menosta. 

Pyöttiälä maalasi katoavaa aikaa ja toisaalta iättömyyttä. Hänen toistuvat kuva-aiheensa sisältävät vahvaa symboliikkaa. Kiskot kuljettavat kohti tuntematonta ja käytöstä poistettu höyryveturi on romanttinen muistuma menneestä. Maalausten tunnelmissa sekoittuvat mystinen pysähtyneisyys ja alakulo.

Ajan kulun ja uuden syntymän symboleina Pyöttiälä käyttää usein idullaan olevia perunoita. Lakkosatamassa odottavat perunalaatikot kertovat yhtä aikaa epätoivosta ja toivosta. Toisaalla lahonneiden lauta-aitojen välistä kasvavat kukat kuvaavat elämän jatkuvuutta. Ilotytöt ja lihaksikkaat urheilijat olivat Pyöttiälälle pinnallisuuden ja maailman kovuuden ilmentymiä. Teoksista välittyy taiteilijan tuntema myötätunto luontoa ja ihmistä kohtaan.

Näyttelyyn liittyviä uutisia