Aboa Vetus

Aboa Vetus on historiallinen museo ja katettu arkeologinen alue maan alla. Se kertoo Suomen vanhimman kaupungin mielenkiintoisesta ja pitkästä historiasta aitojen raunioiden keskellä.

Museon alue kuuluu historiallisesti Luostarikortteliin, joka oli yksi Turun neljästä keskiaikaisesta kaupunginosasta. Suuri osa museossa nähtävistä raunioista, kulkuväylistä ja rakennusten pohjakerroksista onkin keskiaikaisia. Vanhimmat kellarit sijoittuvat 1300-luvulle. Paikoittain rauniossa voi nähdä kerrostumia aina 1900-luvun alkuun saakka.

Aboa Vetuksen perusnäyttely kertoo Turun ja sen asukkaiden tarinaa arkeologisten esinelöytöjen ja tekstien kautta. Lokakuussa 2016 perusnäyttelyä täydennettiin eläinten luista ja niiden historiasta kertovalla Luutarhalla. Vaihtuvat näyttelyt nostavat esiin kiinnostavia teemoja kuten äänet keskiajan ihmisen korvin, Luostarikorttelin asukkaat eri aikoina tai vaikkapa lasten elämä keskiajalla.