Made in Spain – teoksia Matti Koivurinnan säätiön taidekokoelmasta

Ars Nova
12.9.2014−1.2.2015

Espanjalaistaiteilijoiden teokset valokeilassa Made in Spain -näyttelyssä

Espanjalainen taide on ollut tärkeä osa Matti Koivurinnan säätiön taidekokoelmaa sen alkumetreiltä lähtien. Näyttely esittelee nimensä mukaisesti osan taidekokoelman espanjalaisista taiteilijoista: Salvador Dalí, Guillem Nadal, Pablo Picasso, Antonio Saura, Antoni Tàpies ja Manolo Valdés. Teokset ajoittuvat 1960-luvusta tähän päivään.

Näyttelyssä on esillä kokoelman kaikki Antoni Tàpiesin (1923–2012) teokset: kaksi sekatekniikkamaalausta Neliö ja Seinäkirjoituksia, Verhottu muistopaasi -veistos ja vastikään konservoitu ja uudelleenkehystetty Llull-taiteilijakirja, johon kuuluu 21 grafiikanvedosta.

Tàpies,-Antoni,-monotypia-Llull-taiteilijakirjasta,-1986,-56-x-76-cm,-kuva-Jari-Nieminen

Mukana olevat taiteilijat ovat espanjalaisen taiteen kärkeä ja he ovat tunnettuja ja arvostettuja laajasti myös kotimaansa ulkopuolella. Made in Spain -näyttely tekee kiinnostavan katsauksen espanjalaisen kuvataiteen maailmaan, mutta esittelee siitä samalla vain hyvin pienen osan. Osassa teoksia on merkkejä niin kutsutusta perinteisestä espanjalaisuudesta, joka ilmenee muun muassa viittauksina härkätaisteluun tai espanjalaiseen kirjallisuuteen. Suurin osa teosten aiheista kumpuaa kuitenkin yleismaailmallisista teemoista ilman maantieteellisiä tai kulttuurisia rajoja.

Matti Koivurinnan säätiön taidekokoelma

Matti Koivurinnan säätiön taidekokoelma on vahvan länsimainen. Suurin osa kokoelman teoksista on kotimaisia tai eurooppalaisia. Taidekokoelman vanhimmat teokset ovat 1800-luvun loppupuolelta, mutta pääpaino on 1950-luvun puolivälin jälkeisellä ajalla ja nykypäivässä. Kokoelma käsittää yli 600 teosta ja sitä kartutetaan vuotuisesti uusilla hankinnoilla.

Pablo Picasso: Miekkamies, V 1969, öljy mahonkilevylle, 130x98 cm, kuvaaja Jari Nieminen.
Antoni Tàpies: monotypia Llull taiteilijakirjasta, 1986, 56 x 76 cm, kuva Jari Nieminen.
Antoni Tapies: Seinäkirjoituksia 1985, sekateknikka kankaalle, 195x170cm, kuvaaja Jari Nieminen.