Kuuletko saman kuin minä?

28.5.-29.8.2010

Kuuletko saman kuin minä? -näyttely on Aboa Vetus & Ars Novan ja kolmen turkulaisen koulun; Aunelan, Luostarivuoren ja Puolalan, yhteisprojektin tuotos.

Lähtökohtana on toiminut Aboa Vetus & Ars Novassa esillä oleva Ääniteitä-näyttely, joka kertoo keskiajan elämästä kuuden kuulokuvan avulla. Projektissa mukana olleet 4-8 -luokkalaiset oppilaat alkoivat miettiä sen pohjalta oman elämänsä ja arkipäivänsä ääniä. Miltä nykyhetki kuulostaa? Näyttelyyn syntyi maalauksia, valokuvia, videota, ääntä ja kolmiulotteisia teoksia. Useat teokset työstetty ryhmissä, oppilaiden omista mielenkiinnon kohteista käsin.

Suurin kokonaisuus on Aunelan koulun toteuttama kerrostalo, johon jokainen oppilas on valmistanut yhden huoneen. Lisäksi oppilaat käsikirjoittivat ja nauhoittivat teokseen joukon kotielämästään kertovia äänikohtauksia. Puolalan koulun oppilaat työstivät näyttelyyn lyhytelokuvan, jossa joukko keskiajan ihmisiä joutuu yhtäkkiä keskelle nykypäivän Turkua ja sen kaoottistakin äänimaisemaa. Luostarivuoren oppilaiden teokset pohtivat äänen kuvallista muotoa. Voiko pelkästään kuvaa katsomalla kuulla jotain? Voiko ääntä ylipäätään laittaa visuaaliseen muotoon? Monesti kyseessä on vastakkainasettelu maaseudun ja kaupungin, hiljaisuuden ja
metelin välillä.

Näyttelyssä ääni kuuluu yllättävistäkin paikoista. Erilaiset äänet ja teokset keskustelevat keskenään ja muodostavat moniulotteisen kokonaisuuden. Kuuletko saman kuin minä? on hyvä tiivistelmä nykypäivän äänestä ja sen moninaisista merkityksistä.