Asetelmasta maisemaan

23.9.201626.2.2017
Ars Nova

Sulho Sipilä: Nimipäiväpöytä, 1927, öljy kankaalle, 75,5x75,5cm. Kuva: Klaus KoszubatisAboa Vetus & Ars Novan kokoelmanäyttely esittelee kuvataiteessa perinteisinä pidettyjä aiheita: maisemaa, asetelmaa, muotokuvaa sekä luonnoksia. Näyttelyssä tarkastellaan taiteen historian kestoaiheiden käsittelyssä tapahtuneita muutoksia viimeisen vuosisadan aikana.

Näyttelyn varhaisimmat teokset sijoittuvat 1910−1930-luvuille, aikaan, jolloin länsimainen taide eli murroskauttaan. Modernismin myötä väri, valo ja muoto saivat uusia merkityksiä ja todellisuuden jäljentämisestä siirryttiin kohti abstraktimpaa ilmaisua.

1900-luvun loppupuolella perinteisten aiheiden käsittely peilasi voimakkaammin ympäröivää maailmaa. Maisema- ja henkilökuvauksesta tuli poliittisempaa ja kantaaottavampaa. Ihmiskuvauksessa heijastuivat ajankohtaiset ilmiöt samalla kun sukupuolen, identiteetin ja etnisyyden problematiikka tuli keskeiseksi.

Näyttely etenee teemoittain

Asetelmamaalauksen murrosta näyttelyssä edustaa esimerkiksi Olli Miettisen kubistinen maalaus La Piste I (1931), joka lukeutuu suomalaisen modernin taiteen klassikoihin. Asetelmahuoneessa on esillä myös Sulho Sipilän ja Yrjö Ollilan 1920-luvun maalauksia, Rafael Wardin asetelmia 1960-luvulta sekä Ulla Rantasen ja Pentti Kaskipuron teoksia.

Rafael Wardi: Keltainen asetelma, 1960-luku, öljy kankaalle Erilaisia lähestymistapoja maisemaan tarjoavat muiden muassa Otto Mäkilän ja Juho Rissasen 1920-luvun kaupunki- ja maalaisnäkymät, Max Ernstin surrealistinen unimaisema 1970-luvulta tai Mauro Vignandon monumentaalinen, hylättyä mainostaulua esittävä installaatio vuodelta 2011.

Ihmiskuvaus ja omakuvat ovat toistuvia aiheita taiteen historiassa, mutta niiden käsittelytapa on vaihdellut merkittävästi. Suomessa Tyko Sallinen pyrki 1900-luvun alkupuolella tietoisesti rikkomaan naturalistisen ihmiskuvauksen perinteitä. Hänen tuotannostaan on esillä muotokuva taiteilijan vaimosta Mirrista vuodelta 1917. Oman lähipiirin kuvaaminen on monelle taiteilijalle, kuten David Hockneylle, tavanomaista. Amerikkalaistaiteilijalta esillä olevissa muotokuvissa poseeraa muotisuunnittelija Celia Birtwell.

Saksalaisen Ottmar Hörlin Olemassaolo (2015) tarjoaa kiinnostavan näkökulman omakuvaan. Hörlin monistettu, kasvonsa kääntänyt hahmo ei vastaa perinteistä käsitystä taiteilijan yksilöllisyyttä korostavasta omakuvasta.

Edwin Lydénin ja Otto Mäkilän luonnokset avaavat taiteellisen työskentelyn ajatusprosesseja. Nykytaiteessa luonnoksen ja valmiin taideteoksen välinen suhde taas on muuttunut aiempaa tulkinnanvaraisemmaksi.

Kokoelmanäyttelyssä on esillä noin viisikymmentä teosta suomalaisilta ja kansainvälisiltä taiteilijoilta 1900-luvun alkupuolelta nykypäivään.