Lasten ja varhaisnuorten kesäkoulu
Kesäkoulu 2012
Aboa Vetus & Ars Nova -museo järjestää kesällä viikon mittaisia, 7–12 -vuotiaille lapsille suunnattuja kesäkursseja. Kesäkoulussa tutustutaan arkeologiaan, historiaan ja taiteeseen museon näyttelyiden ja itse tekemisen kautta. Kesäkoulu kokoontuu museon tiloissa maanantaista perjantaihin klo 10–15.
Tänä vuonna kesäkoulussa suureen osaan nousee arkeologia. Museon Tiedon taustalla -näyttelyn pohjalta tutustutaan siihen mitä arkeologia tutkii ja miten. Kuinka maasta löytyvä esine muuntuu tiedoksi menneisyyden elämästä? Jokainen kesäkoululainen pääsee kokeilemaan arkeologin työtä myös käytännössä aidoilla arkeologisilla kaivauksilla museotilassa.
Kesäkouluviikon aikana katsotaan ympäröivää luontoa uudesta näkökulmasta Kaisu Koiviston näyttelyn innoittamina. Erilaiset materiaalit muuntuvat kesäkoululaisten käsissä omiksi taideteoksiksi. Töissä kulkee mukana myös Hanna Vihriälän ulkoveistoksesta tuttu norsuhahmo, joka tervehtii tulijoita museon edustalla.
Vuonna 2012 kesäkouluja järjestetään seuraavasti:
Kesäkoulu I 4.6.–8.6. TÄYNNÄ!
Kesäkoulu II 11.6.–15.6. TÄYNNÄ!
Kesäkoulu III 18.6.–21.6. (lyhyempi viikko, hinta 96e)
Kesäkoulu IV 25.–29.6.
Kesäkoulu V 2.7.–6.7.
Kesäkoulu VI 9.7.–13.7.
TAUKO
Kesäkoulu VII 30.7.–3.8.
Kesäkoulu VIII 6.8.–10.8.
Jokaiselle viikolle otetaan enintään 20 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kesäkoulun hinta on 120e/lapsi (museon kanta-asiakkaille 110e). Sisarusalennus toisesta lapsesta -25%. Hintaan sisältyy viikon ohjelma, materiaalit, vakuutukset sekä lämmin lounas ja välipala joka päivä.
Ilmoittautumiset:
museolehtori (ma.) Janna Jokela, janna.jokela@aboavetusarsnova.fi, puh. 0207-181 637.
Kerro ilmoittautuessasi lapsen nimi, syntymäaika, osoite, mahdolliset erityisruokavaliot sekä huoltajan yhteystiedot.
Tervetuloa kesäkouluun!
