Viikon 25 kaivauslöytö

Kalkkikiven paloja
Kalkkikiven paloja
Viikon löytönä esitellään kalkkikiven paloja. Suomessa kalkkikiveä esiintyy luontaisesti vain harvoilla alueilla. Kemiöllä ja Paraisilla kalkkiveä on mahdollisesti louhittu jo keskiajalla. Sitä myös tuotiin Suomeen esimerkiksi Virosta. Kalkkikivi oli keskiaikaiselle ja myöhemmällekin kivi- ja tiilirakentamiselle keskeinen tekijä, koska siitä saatiin polttamalla kalkkilaastia.
Paloiksi murskattua kalkkikiveä poltettiin jopa 1000 °C lämpötilassa useita päiviä ja tuloksena saatu sammuttamaton kalkki sammutettiin vedellä. Tämän jälkeen taikinamaista massaa saatettiin parantaa vielä useitakin vuosia kestäneellä maakuoppasäilytyksellä. Muurauslaastia kalkkimassasta saatiin sekoittamalla siihen vettä ja hiekkaa sekä muurarimestarin omia erikoisaineita kuten tulivuoren tuhkaa. Muurauksen jälkeen kalkki alkoi kiteytyä taas kivimäiseksi. Kalkinpoltto vaati siihen erikoistunutta ammattilaista. Sammuttamaton kalkki saattoi aiheuttaa esimerkiksi silmävammoja.
Palat liittynevät kaivauspaikan välittömässä läheisyydessä sijaitsevan kivitalon rakennustöihin. Niistä voidaan päätellä, että ainakin osa tarvittavasta kalkista poltettiin vasta rakennuspaikalla.
Aboa Vetuksen arkeologiset kaivaukset 2010
Aboa Vetuksen tämän kesän kaivaukset tehdään alueen suurimman kivitalon takapihalla. Se on rakennettu vuosina 1401-1404. Alueen tutkimukset aloitettiin jo kesällä 2009, ja ne osoittautuivat hyvin mielenkiintoisiksi.Vanhimmat kulttuurikerrokset sijoittuvat 1300-luvun alkuun, Turun varhaisimpaan vaiheeseen. Kaivaus on rikas myös esinelöydöiltään, sillä piha on ollut monenlaisen toiminnan paikka: siellä on hoidettu eläimiä, pidetty kasvimaata, tehty talon töitä ja heitetty jätteitä pihan tunkioon. Niinpä paikalta on mahdollista löytää jäämiä eläimistä, vihanneksista sekä osia esineistä. Pihan lantapitoiset kerrokset myös säilyttävät orgaanista ainesta kuten nahkaesineitä paremmin kuin tavallinen savimaa.
Aboa Vetuksen uloskäynnin porrastasanteella on nähtävillä joka toinen viikko uusi kaivauslöytö. Löytöjä on esillä 11.6-20.8.
