Onnenkauppaa - pelaamaan museoon!

Aboa Vetuksen perusnäyttelyn yhteyteen on rakennettu koko perheen peli "Onnenkauppaa", joka tarjoaa hauskan ja jännittävän tavan eläytyä keskiaikaiseen elämänmenoon.
Vuodenajat rytmittivät keskiajan turkulaisten elämää. Onnenkauppaa-pelissä kierretään keskiaikaisten hahmojen matkassa lähes koko vuosi, tammikuun metsätöistä marraskuiseen elonkorjuujuhlaan Kekriin. Pelin hahmot kohtaavat erilaisia vastuksia ja kilpailevat siitä, kuka pääsee ensimmäisenä Kekripöytään. Matkan varrella tapahtuu yhtä ja toista susijahdista tulipaloon, ja tietenkin kaupunkilaisten arkeen mahtuu myös keskinäistä nahistelua.
Pelaajat valitsevat itselleen pelinappulan kuuden keskiaikaisen hahmon joukosta, joista kukin edustaa eri yhteiskuntaluokkaa. Joukossa on rahvaanpoika Pikku-Matti, käsityöläisnainen Anna Kutoja, kauppias Hans, sotilas Sven, pappi Isä Johannes sekä aatelinen Katariina-rouva.
Pelin tapahtumat koskettavat hahmoja eri tavalla riippuen siitä, mihin yhteiskuntaluokkaan he kuuluvat. Katariina-rouva esimerkiksi asuu Turun Linnassa ja säästyy kokonaan kauempana Turun keskustassa riehuvalta palolta, kun Anna Kutojalta tuli uhkaa viedä koko elannon. Kulkutaudista Anna Kutoja taas toipuu muita nopeammin rohtojen tuntemuksensa ansiosta.
Suurikokoiseen peliin voi heittäytyä hartiavoimin. Sen reitti kiemurtelee Aboa Vetuksen lattialla, pelinappulat ovat puolen metrin mittaisia ja noppaakin saa viskata kaksin käsin. Peli soveltuu kaikenikäisille, pienemmät lapset tarvitsevat vanhempien apua tapahtumakorttien lukemisessa. Peli on nyt esillä Kaupungin lapset -näyttelyn ajan, 15.3.2009 saakka.
