Lastenkirjassa seikkaillaan Turun historiassa - englanniksi

kansikuva

kansikuva

Alison Finch: Time and the River

Perjantaina 16.4. julkaistaan museolla englantilaisen Alison Finchin lasten- ja varhaisnuortenkirja Time and the River, jossa aikamatkaillaan Turussa. Tarina käynnistyy 1900-luvun alusta, josta matka vie keskiajalle ja 2000-luvulle. Keskeisiä tapahtumapaikkoja kirjassa ovat Rettigin palatsin tontti eli osa historiallista Luostarikorttelia, jolla Aboa Vetus & Ars Nova -museo nykyään sijaitsee, sekä Luostarinmäki. Turun lisäksi piipahdetaan keskiaikaisessa Tallinnassa. Kirjassa on myös historiallista tietoa sisältävä osio, joka kertoo kiinnostuneille lisää tarinassa esiintyvistä yksityiskohdista, kuten ruuasta, vaatetuksesta ja jopa suomenkielisten nimien ääntämisestä.

Alison Finchin poika toimii lehtorina Åbo Akademilla ja asuu perheineen Turussa, minkä vuoksi Finch on viettänyt paljon aikaa kaupungissa viime vuosina. Idea kirjaan syntyi hänen täällä ollessaan vuoden 2008 syksyllä.

Kirja on englanninkielinen omakustanne, ja sitä saa jatkossa ostaa Aboa Vetus & Ars Novan museokauppa Laurentiuksesta hintaan 10 €.

Alison Finch syntyi 1930-luvun lopulla brittiläisessä Intiassa (nykyisessä Pakistanissa) ja palasi Iso-Britanniaan vuonna 1946. Finchiltä on aikaisemmin ilmestynyt muistelmateos Improper Relations (1988), ja A Brief History of Christmas Cake (2007). Time and the River on hänen ensimmäinen fiktiivinen julkaisunsa.