Aboa Vetus & Ars Novan hulluutta käsittelevä Mielettömyyden maisemat -näyttely saa kumppanin vastarannalle
Hulluudesta oivaltaminen
Näyttely | Pääkirjasto, Linnankatu 2 | 5.–31.1.2012
Alankomaalaisten taiteilijoiden Mieke Balin ja Michelle Williams Gamakerin näyttely Hulluudesta oivaltaminen avataan keskiviikkona 4.1. klo 19.00 Turun kaupunginkirjastossa. Näyttelyyn on vapaa pääsy ja se on esillä pääkirjaston Aulassa tammikuun ajan 2012. Osa näyttelyä on myös nähtävänä iltaisin Kirjastopihan julkisivuprojisointina.
Balin ja Williams Gamakerin näyttely Mielettömyyden maisemat on ollut 21.10.2011 alkaen esillä Aboa Vetus & Ars Nova -museossa Turussa. Siihen voi tutustua 29.1.2012 saakka. Nämä Aurajoen molemmin puolin nyt esillä olevat kaksi näyttelyä ovat osa mittavaa kansainvälistä taide- ja tutkimushanketta Mère Folle (suom. Hullu Äiti). Lisää tietoa hankkeesta: www.crazymothermovie.com
Hulluudesta oivaltaminen tuo näytteille Balin ja Williams Gamakerin videoteoksia. Lisäksi kirjaston näyttely avaa museonäyttelyn taustoja mm. videohaastatteluiden avulla. Samaan aikaan pääkirjaston Aulan ja Tietotorin vitriinit täyttyvät myös historiallisesta materiaalista, joka kertoo Seilin saarella toimineesta mielisairaalasta.
Mieke Balin ja Michelle Williams Gamakerin elokuva A Long History of Madness (Hullu Äiti, 2011, 120 min., tekstitys englanniksi) johon museo- ja kirjastonäyttelyt pohjautuvat, esitetään näyttelyn avajaisten yhteydessä keskiviikkona 4.1.2012 klo 17.00. Elokuva perustuu Françoise Davoinen kirjaan Hullu äiti. Se on kuvattu Alankomaissa, Espanjassa, Ranskassa ja Sveitsissä, sekä Suomessa mm. Seilin saaressa. Esityksen jälkeen alankomaalaisen kulttuuriteoreetikko, videotaiteilija Mieke Bal vastaa kysymyksiin ja avaa näyttelyn.
Näyttely-yhteistyössä toimivat Turun kaupunginkirjasto, Turun yliopisto ja Aboa Vetus & Ars Nova.
Tulevia tapahtumia Aboa Vetus & Ars Novassa
Lauantaina 14.1 klo 12.15 Mia Hannula pitää kuraattorikierroksen Mielettömyyden maisemat -näyttelyssä (11.30 Aboa Vetuksesta alkavan yleisöopastuksen päätteeksi). Kierrokselle voi osallistua museon pääsylipun hinnalla. Tervetuloa!
Keskiviikkona 18.1. klo 17.30 tutkija Eeva Holkeri esittelee Matti Koivurinnan säätiön taidekokoelmasta kootun näyttelyn teoksia opastetulla kierroksella. Kierrokselle voi osallistua museon pääsymaksulla. Tervetuloa!
