Kuvataiteen valtakunta 06
Kuvataiteen valtakunta 06 -näyttely esittelee kuusitoista kuvataiteilijaa, jotka ovat valmistuneet kymmenestä suomalaisesta ammatillista taidekoulutusta antavasta oppilaitoksesta. Mukana on kahdeksan ammattikorkeakoulua sekä kaksi korkeakoulua: Kuvataideakatemia ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta. Kaikki näyttelyssä mukana olevat taiteilijat ovat valmistuneet keväällä 2006 ja esillä olevat teokset ovat heidän opinnäytetöitään.
Näyttelyn taiteilijat käsittelevät teoksissaan mitä erilaisimpia teemoja, joiden joukosta kuitenkin nousee yhdistäviä tekijöitä. Ihmisen vääjäämätön yksinäisyys on teemana Karin Smedsin valokuvissa ja Johanna Sipilän maalauksissa. He eivät kuvaa yksinäisyyttä surullisena yksin jäämisenä, vaan erillisyyden, yksilöllisyyden kokemuksena. Samalla tavalla yksin ihminen on nukkuessaan; nukkuvat ihmiset ovat samaan aikaan läsnä ja poissa, yksin uniensa kanssa, Marko Hakalan valokuvasarjassa.
Näiden intiimien teosten ääripäänä näyttelyssä ovat teokset, jotka on alun perin viety ihmisten nähtäville kaupunkiympäristöön, arkisten kulkureittien varrelle. Kuvataiteen valtakunta 06 -näyttelyssä Sanna Vainionpään ja Teemu Takatalon kaupunkitaideteokset esitetään museon sisällä dokumentteina kaupunkitilan hienovaraisesta valtaamisesta.
Oman elämän arkiset tilanteet ovat antaneet aiheen Tytti Putkoselle, jonka maalauksissa esiintyvät niinkin arkiset aiheet kuin nukkumaan meno tai kortin pelaaminen. Maalausten hetket tulevat taiteilijan ja hänen puolisonsa omasta elämästä, jokapäiväisistä asioista joita hän havaitsee ympärillään. Toisenlaista arkielämää edustaa videoteos Hyvät tavat, jossa Jaana ja Tiina Penttinen kuvaavat totunnaisten käytöstapojen rikkomisesta seuraavaa hämmennystä.
Taiteilijat ovat lopputöissään punninneet monenlaisia taiteilijan työhön liittyviä kysymyksiä. Miss Kompro kommentoi piirustuksillaan ja maalauksellaan ja niihin liittyvässä kirjallisessa työssä mallin asemaa suhteessa taiteilijaan, muotokuvaan ja todellisuuteen. Katri Hakkarainen pohtii taidemaalarin työkaluja, joita hänelle ovat taiteilijan oma keho ja havainnot. Veera Vasaran maalaukset tarkastelevat ympyrää, puhdasta muotoa, johon liittyy paljon symboliikkaa. Värien ja niiden käsittelyn kautta hän on tehnyt kuvia ympyröistä, joiden materian tuntu vaihtelee tukevasti kankaassa kiinni olevasta häilyvään, ilmaan katoavaan. Simo Saarikoski pohtii taiteilijan tehtävää ja mahdollisia velvollisuuksia. Tarja Ilona Piitulainen tasapainottelee taiteilijan ja käsityöläisen roolien välillä kysyen, ollako kuvataiteileva ompelija vai ompeleva kuvataiteilija? Johan Grönlund tutkii taiteen ja ihmiskäsityksen historiaa ulottaen näkökulmansa aina antiikin Kreikkaan saakka. Konsta Huusko puolestaan on saanut maalauksiinsa aiheita tämän päivän populaarikulttuurista. Merja Isomaan hellyttävät piirustukset ja serigrafiat kertovat nekin elämän pienistä arkisista hetkistä, ilmaisumuotona sarjakuvamainen piirustusjälki.
Kuvataiteen valtakunta 06 välittää tunteen itsen ja ympäröivän olemisen valppaasta ja usein myös hyväntahtoisen ironisesta tarkastelusta sekä käsin kosketeltavasta innosta liikkua eteen, taakse ja ulospäin taiteen maailmassa.
Näyttelyn yhteydessä julkaistu Kuvataiteen valtakunta 06 kokoaa yhteen kaikki näyttelyn taiteilijat ja esittelee heidät ajatelman ja teoskuvan voimin.
