Kimmo Ojaniemi - Big Bang
Kimmo Ojaniemen liikkuvat ”taidekoneet” täyttävät museon ensimmäisen kerroksen huhti – toukokuussa. Big Bang -näyttelyssä olevat yli 50 teosta muodostavat oman jännittävän universuminsa, joka liikkuu, ääntelee, hengittää ja hypähtelee katsojan myötä ja hänen kanssaan. Osa teoksista kytkeytyy päälle liikkeen tunnistettuaan ja osa haastaa katsojan osallistumaan; painamaan nappia tai vääntämään vipua.
Kimmo Ojaniemi käyttää taiteessaan materiaaleina metalleja, muoveja, sähkölaitteita ja arkisista yhteyksistä poimittuja esineitä. Liike on Ojaniemelle yksi rakennusaine muiden joukossa teoksille, joilla hän kuvaa ja kuvittaa taiteen ja kulttuurin, tieteen ja tekniikan historiaa. Hän yhdistelee yllätyksellisistä materiaaleista taidokkaasti ja oivaltaen teoksia, jotka usein muuttavat materiaalien alkuperäisen käyttötarkoituksen ja merkityksen aivan toiseksi. Fysiikan maailma toimii Ojaniemen innoituksen lähteenä; teokset viittaavat usein jo nimillään matemaattis-luonnontieteelliseen käsitteistöön ja alan keskeisiin henkilöihin: Mustakappale, Kosmos, Entropiageneraattori, Doppler Effect, Galileo Galilei, Giordano Bruno. Aboa Vetus & Ars Novan näyttelylle nimensä antoi maailmankaikkeuden syntyä kuvaava Big Bang -veistos vuodelta 1989.
Big Bang -näyttelyn myötä julkaistaan myös kirja: Kimmo Ojaniemen ja Silja Lehtosen toimittama Big Bang. Mekaanisia veistoksia ja seinätauluja vuosilta 1987–2006.
