Guillem Nadal

1.2.-25.3.2007

Guillem Nadalin (s. 1957) näyttely tuo Ars Novaan tuulahduksen Välimeren rannoilta. Mallorcalla asuvan ja työskentelevän espanjalaistaiteilijan teokset käsittelevät rauhallista yksinäisyyttä sekä haaksirikkoisuuden ja eristyneisyyden tunteita.

Guillem Nadal on taiteilija, joka työskentelee vahvasti tunteidensa ohjaamana. Hän astuu intuitiivisesti kuvamaailmaansa ja antaa taiteen tekemisen viedä kokonaan mukanaan. Kankaalle ja paperille levitetyt värikerrokset ovat kuin taiteilijan omin käsin muokkaamaa maanpintaa tuntemattomilta alueilta. Maalaukset muuttuvat uurretuiksi kartoiksi kaukaisilta rannoilta ja kukkuloilta. Nadalin teoksissa ovat läsnä meren ja maan liikkeet, joita Mallorcan ehtymättömän auringon alla saa lakkaamatta seurata.

Nadalin muovaamat maalauspinnat ovat yksivärisiä, mutta niiden monokromaattisuus ei ole absoluuttista. Hänen teoksissaan on jälkiä ja merkkejä niin maailmankaikkeudesta, luonnosta kuin hänen omasta elämästäänkin. Teosten näennäinen yksinkertaisuus on siis symbolista. Guillem Nadalin maalaukset ja installaatiot tavoittavat mystisen tyhjyyden, josta aistii yksinolon sanan myönteisessä mielessä. Näin niissä on yhteys myös suomalaiseen sielunmaisemaan.

Näyttelyssä on kookkaita kankaalle rakennettuja maalauksia ja niiden rinnalla yhdestä paperiarkista koostuvia teoksia. Nadal liittää teoksiinsa kolmiulotteisia elementtejä kuten pieniä tappeja, jotka on aseteltu teoksen pintaan tiukan symmetrisesti verrattuna materiaalin muuten vapaaseen työstöön. Näyttelyn yhtenä kantavana teemana on pelkistettyä taustaa vasten asetettu, yksinäinen, ajelehtiva vene, joka esiintyy niin maalauksissa kuin installaatiossakin.

Ars Novassa nyt nähtävä näyttely on Guillem Nadalin ensimmäinen näyttely Suomessa. Esillä on teoksia vuosilta 1999–2006.