Todellisuuksia 2

11.1.-12.3.2006

Näyttelyn toteuttivat museon kanssa yhteistyössä taiteilijat Pekka Hepoluhta ja Markku Arantila sekä Turun suomalaisen yhteiskoulun kuvataidekurssin oppilaat.

Näyttelyn lähtökohtana oli Hepoluhdan ja Arantilan Ars Novassa edellisen vuoden lopulla ollut yhteisnäyttely Todellisuuksia, johon oppilaat kävivät tutustumassa. Näyttelyn eri teemoja valottivat taiteilijat itse. Tämän jälkeen oppilaille annettiin tehtäväksi lähteä tutkimaan sekä ulkoista ympäristöä että päänsisäisiä ympäristöjä, samalla tavoin kuin Arantila ja Hepoluhta töissään tekevät.